Sininen loppusointu eli turkuuksien kesän päätös

Syyskuun viimeisen viikonlopun portilla alkaa olla vaikea kesäillä. Turkuuksien kesä taisi loppua virallisesti Turun päivän ilotulitukseen 15.9. On aika Aivoparin kasata yhteen kaikki koettu ja nähty sekä katsoa silmiin sitä tosiseikkaa, että lukuisat hienot suunnitelmat jäivät puheen tasolle. Mitä kaikkea jäi tekemättä, vaikka ajatuksissa oli?

Melonta Aurajoessa. Vaimo kinui melomaan joka viikko, mutta ei saatu lapsenvahtia, oli liian tuulista, satoi vettä, melontakeskus oli kiinni, Puolisoa väsytti, Vaimo halusi sittenkin tänään pitkälle brunssille... Selityksiä riittää. Kuinkas kävi? No ei melottu, ei.

Taiteiden yö. Ei lapsenvahtia. Sitä paitsi väsytti. Miksei Taiteiden yö ollut aamupäivällä, kun Vaimo oli vielä pirteä?

Turku Workout Outdoors. Seura sairastui. Sitä paitsi satoi kaatamalla ja vaakatasossa. Joimme sen sijaan olutta.

Myllypyöräily. Edellisenä päivänä piti olla Turku Workout Outdoors ja suorittamaan liian lihaskramppaava Vaimo. Oh well.

Turun päivä. Unohtui. Ihan oikeesti. Muistettiin, kun illalla alkoi kuulua ilotulituspauke.

Aikavaellus. No jaa, tämän kyllä voi erittäin hyvin tehdä syksylläkin. To do-listalle!

Ukko-Pekka Naantaliin. Tähän ei edes voi keksiä syitä. Väliin jäi ja rannalla soiteltiin. Katse peiliin.

Ja muutama näyttely...ja sitä ja tätä ja sit oli sekin ja toikin jäi väliin ja...Pöh.

Sanna-Raipe sen sanoi: senniväliäoo. Jos moni potentiaalisesti kiva juttu jäikin väliin, niin kyllä niitä tekemisiäkin kertyi. Blogattujen lisäksi Aivopari tutustui perusteellisesti aika moneen kahvilaan (Aula Café, oot rakas!), ravintolaan (Pinella, terassilounaasi on taivas!) ja ennen tuntemattomaan Turun kolkkaan. Elintärkeitä turkuuksia toki mahtui mukaan: keskiaikaiset markkinat Ruumiin ilot ja kirot -luentoineen, pari föriajelua ja monenlaista muuta ehdottomasti turkuuksien kesään kuuluvaa.

Ja voihan olla, että siitä melontayrityksestä olisi tullut vain tappelu. Säästyiköhän Aivopari katkeralta avioerolta menemällä lukuisille terassilounaille aina silloin kun siltä tuntui sen sijaan, että olisi pakottautunut aktiiviseksi, vaikka huvitti vain syödä ja jutella? Ehkä.

Turkuuksien kesä täyttyi yhdessäolosta perheen kanssa. Ja silti siitä selvittiin. Nyt kotona tuoksuu omenasose, työaamuina Vaimo muistuttaa Puolisoa laittamaan pipon päähän ja lattialla lojuu Pikku-Karhun rattaiden mukana sisätiloihin kulkeutuneita syksyn lehtiä. Pesue on loppukesästä myös laajentunut yhdellä nelijalkaisella ja arki pyörii Pikku-Karhun kävelyharjoitusten lisäksi - Vaimon syvä huokaus - märkien kuratassujen ympärillä. Seuraavaksi Aivopari keittää teetä, lämmittää saunan ja katselee corgipainia livenä.

Vaimon omenainen olo eli syksyn satoa korjaamassa

Mustikkasesonki jäi kauas taakse ja appiukon punaherukkapensaatkin on tyhjennetty. Hetken ehti harmittaa, ettei tänä vuonna enää taida olla poimittavaa - sienimetsään Vaimoa nimittäin on vaikea saada houkuteltua. Kohtalo päätti kuitenkin laittaa lusikkansa soppaan ja tarjosi tilaisuuden mennä keräämään omenoita.

Muutaman kilometrin päässä Aivoparin kodista (omenavitsi) avautuu oikea unelma: lähes kaksikymmentä valtavan suurta omenapuuta, ainakin neljää eri lajiketta ja rajoituksena vain selän kantokyky. Vaimo lähti liikkeelle tuttuun tapaan polkupyörällä, joten omenoita varten piti riittää kaapista löytynyt suuri putkikassi. Kun paikan päällä selvisi, että omenaa on jos jonkin sorttista, oli jaksettava käyttää päätäkin: kuinka paljon mitäkin laatua laukkuun mahtuu?

Vasemmalla soseomenoita, oikealla ihanaa Åkerö-lajiketta.

Mahtuihan sinne vaikka ja mitä. Kotimatka vähän liioitellen täyteen ahdetun kassin kanssa ei ollut ihan turvallisimmasta päästä, mutta kun liikennevaloja oli mahdollisuus välttää (jarruttaminen oli lähes mahdotonta), matka taittui nopeasti. Paino on voimaa ja ylipaino ylivoimaa eli alamäet hujahtivat aika vauhdikkaasti!

Kun polkupyörä, omenakassi ja nuutunut Vaimo pääsivät kotiovelle, oli ihan pakko selvittää, kuinka paljon omenoita mukana kulki. Vaaka näytti kahtakymmentäkahta kiloa, mikä Vaimon mielestä on virhelaskelma. Hartiat ilmoittivat kilomääräksi ainakin kolmekymmentä. Tarvitaan uusi vaaka. Ensin se näyttää Vaimon painon ihan yläkanttiin viikkotolkulla ja nyt omenoiden painon liian alas. Rikki mikä rikki, sanoo Vaimo.

Seuraavaksi ohjelmassa on operaatio soseutus. Pikku-Karhua varten Vaimo keräsi monta kiloa soseomppua, jotta aamupuuron kanssa saa taas jotain ihan itse poimittua. Iso osa muista omenoista on Åkerö-lajiketta, joka omenatarhan omistajan mukaan on parhaimmillaan just ja tismalleen nyt. Testiomenan jälkeen Vaimo halusikin kerätä juuri tätä herkkua niin paljon kuin laukkuun vielä suinkin mahtui. Onneksi rouva Puutarhuri auttoi kassin selkään nostamisessa, yksin oli tasapaino (ja keräämisen kohtuus) hukassa. Saapa nähdä, millaisia herkkuja tulevalla viikolla syödään!

Turun parhaat suklaakakut

Kuluneen kesän aikana Aivopari on herkutellut monessa paikassa:

• Turun kaupunginteatterissa väliajalla
• Jäätelobaari Piccola Cantinassa 
• Art Caféssa
• Turun kaupunginkirjaston sisäpihalla
• Turun kauppahallissa
• Café Wäinössä
• Kahvila kotikeittiö Herkkuhetkessä
• Turun taidemuseon Café Victorissa
• Torilla Café Einossa
• Fontanassa
• Café Ankassa
• Kahvila Navetassa
• Turun kasvitieteellisen puutarhan kahvilassa
• sekä monessa muussa kahvilassa, joista ei syystä taikka toisesta ole kirjoitettu tähän blogiin.

Kahvin ohella on tullut maisteltua yhtä sun toista ja nyt onkin aika vetää hieman lankoja yhteen ja todeta makeita totuuksia. Vaimolle ehkä maistuvat munkit, smoothiet tai porkkanakakut, mutta Puolison ehdoton kestosuosikki on suklaakakku.

Jos suklainen vaihtoehto miellyttää, mihin kannattaa Turussa suunnata? 

Korvan taakse kannattaa pistää kolme hyvin erilaista, mutta erinomaista suklaakakkupaikkaa. Valmiina?

Ensimmäinen valinta on ehkä yllättäenkin Café Picnic, jonka salaattitarjontaan Aivopari tutustui vastikään eräänä syksyisenä viikonloppuna. Jälkiruoaksi Puoliso maistoi Vaimon pöytään kantamaa tryffelisuklaakakkua ja hämmästyi. Koostumukseltaan hyvin tuhdin suklainen kakku sai nopean arvostelun: "Tässähän on kokonainen kakku tiivistettynä yhteen viipaleeseen." Ja se oli siis hyvä asia.

Toinen valinta on itsestään selvä: Legendaarinen Tintån suklaakakku! Vanukasmaisiakin ulottuvuuksia omaava Tintån talon suklaakakku tarjoillaan klassisesti kermavaahdon ja mansikoiden kera. Tämä on SE suklaakakku, jonka suklaasta muutoin piittaamaton Vaimo vaatii jaettavaksi.

Jotkut tykkää muhkummasta. Qwenselin suklaakakku hipoo täydellisyyttä.

Kolmas vaihtoehto oli Puolisolle täydellinen yllätys. Pitkään Aivopari oli täysin vakuuttunut Tintån suklaakakun ylivoimaisuudesta, kunnes eksyttiin Fortuna-korttelin Café Qwenseliin.  Kakun koostumus on raskas ja täynnä makua. Ensireaktio kakun ulkonäköön oli epäilevä - se näytti kuivalta - mutta wanhanajan tuhti suklaakakku vei mennessään. Qwenselin suklaakakun kaverina tarjoillaan itsetehtyä vaniljakastiketta.

Jekyll ja Hyde Turun Kaupunginteatterissa

Vaimolla on tapana heitellä Puolisolle sähköpostitse ylläreitä. Yleensä kyse on teatterilipuista, joiden hankintaan Puoliso ei enää voi sanoa ei. Niin tälläkin kertaa.

Riku Niemisen tähdittämä Jekyll ja Hyde sai erinomaiset arvostelut ensimmäisellä esityskaudellaan, jolloin Aivopari ei juuri huomioinut koko produktiota, jos nyt mitään kulttuuritapahtumia kaiken muun silloisen tohinan keskellä. Onneksi näytelmän saama suosio huomioitiin ja esitykset saivat jatkoa koko loppuvuodeksi.

Odotukset olivat melko korkealla, mikä useimmiten onnistuu vähintäänkin osittain pilaamaan kokemuksen. Jekyll ja Hydesta ei voi kuitenkaan sanoa edes kaiken hypetyksen jälkeen kuin hyvää. Kaikki odotukset täyttyivät, osin ylittyivätkin. Paikat permannon kuudennessa rivissä olivat tähän esitykseen yllättäen oikein hyvät. Kehuisiko tässä nyt sitten valaistusta, musiikkia, koreografioita, alkuperäisteoksen tulkintaa vai näyttelijäsuorituksia? Sanotaan lyhyesti, että kaikki oli huippua. Naapuripenkissä todettiin näytelmän päätyttyä, että Jekyll ja Hyde on laadultaan ja toteutustyyliltään Suomen mittakaavan ylittävä produktio, ja Aivopari on samaa mieltä. Tätä voisimme katsoa vaikka Lontoossa.

Turun Kaupunginteatteri ei kovin usein onnistu häikäisemään, vaan jää lähes aina jostain syystä vähän vajaaksi, piirun verran maaliviivan taakse. Nyt tuntuu hyvältä taputtaa kotikaupungin edustusteatteria selkään: uskomattoman hyvä suoritus! Kiitos, Turun Kaupunginteatteri. Välillä kannattaa dumpata Pikku-Karhu hoitoon ja kerätä voimat arkipäivän päätteeksi, vetää henkeä ja painella teatteriin. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja voi jumankauta, Riku Nieminen, ihan huikea suoritus!

Kohteen faktat:

• Esitykset jatkuvat aina vuoden loppuun saakka, lippuja joihinkin loppuvuoden esityksiin saa vielä suhteellisen helposti
• Jekyll ja Hyden tarina on raaka, mutta näytelmä keskittyy inhorealistisen verenvuodatuksen sijaan romanttisen kauhutarinan tunnelmaan ja vahvaan äänimaailmaan
• Riku Niemisen näyttelijäsuoritus ei jätä kylmäksi, vaan todella ansaitsee kaikki saamansa seisovat suosionosoitukset

WAMissa suurin kaikista on rakkaus

Vielä tämän viikon ajan Wäinö Aaltosen museossa on esillä näyttely Suurin kaikista on rakkaus?. Vaimo on kiskonut Puolisoa hihasta aina kesäkuun puolestavälistä saakka, jotta näyttelyyn päästäisiin yhdessä. Pari viikkoa sitten lukuisat yrityksiksi lysähtäneet ponnistelut jäivät historiaan, kun viimein yhtaikaa käsillä oli aikaa, energiaa ja museoon sopivan sävyisä Pikku-Karhu.

Suurin kaikista on rakkaus? markkinoi itseään rakkauden monia puolia tutkailevana näyttelynä, mutta pääosin teokset lähestyvät teemaa lempeällä huumorilla, ilolla ja kepeällä erotiikalla. Näin suuri positiivisuus saa kokonaisuuden joskus vaikuttamaan pintapuoliselta, koska se ei ui erityisen syvissä vesissä (lue: heittäydy melankoliseksi). Vaimo jäi kaipaamaan enemmän, Puoliso sai riittämiin.

Valtaosa töistä herätti yllättävän paljon tunteita. Lieneekö syy lähtökohtaisesti Aivoparin mielentilassa, joka rakkaudelle pyhitettynä lauantaina vallitsi, vai voisiko kunnian antaa muitta mutkitta onnistuneelle näyttelylle? Rakkausnäyttely muistuttaa niin yksittäisiltä osiltaan kuin kokonaisuudessaan niin paljon erinäisiä Vaimon mieleen painuneita Kiasman näyttelyitä, että kumarrus on tehtävä WAMin suuntaan.

Taiteiden yö muutti näyttelyn rakkauslaulukaraokeksi.

Erityisen onnistunut on Markus Kåhren Ravintola Pidot, huone, jossa saa istua ravintolapöytään ja osallistua keskusteluun rakkauden olemuksesta muun muassa Piitu Uskin, Claes Anderssonin ja Mauri Ylä-Kotolan kanssa. Pidoista on saanut nauttia aiemmin Tampereella, jossa se on ollut Tapaus. Näin nytkin: Vaimon sai "ravintolasta" pois vain Pikku-Karhun jämerä komennus. Jo yksin Kåhren takia WAMiin kannattaa nyt mennä. Toinen hyvä syy on Pasi Tammi, joka leikkii genesis -symboliikalla ja antaa Eevalle uusia, kiinnostavia ulottuvuuksia. Vaimo arvelee, että Tammen tarinarikkaille töille yksinään voisi lahjoittaa koko näyttelyn nimen.

Pikku-Karhu kulkee WAMissa mukana kuin matkalaukut hotellissa: välimatkat rullaillaan itse, mutta henkilökunta vahtaa oikeaa hetkeä ja rientää apuun ennen kuin sitä ehtii kaivatakaan. Lastenvaunut kulkevat kätevästi hissillä kerroksesta toiseen. Kyllä vain, henkilökunnan avustuksella, nappiakaan ei tarvitse itse painaa. Suhtautuminen Pikku-Karhuun on lämmin eikä Aivopari joudu kiemurtelemaan siinä ikävässä tunteessa, että välillä vähän ääntelehtiväkin vauva ei olisi tervetullut museoympäristöön. 

Jälkipyykki on melkein antoisampi kuin itse näyttely, sillä Aivopari on tulkinnut monia töitä hyvin eri tavoin. Vierailu museossa kantaa Aivoparilla aika pitkälle, kun siitä vielä viikkojenkin jälkeen riittää keskusteltavaa. Vaimo myös harkitsee menevänsä Ravintolaan uudestaan, ennen kuin on liian myöhäistä. Kukapa tietää...jos nurkkapöytään piiloutuu, niin ehkä huoneeseen voi jäädä asumaan?

Kohteen faktat:

• Suurin kaikista on rakkaus? -näyttely on koettavissa sunnuntaihin 8.9.2013 asti
• Liput 6 €, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi
• Vaunuilu WAMissa on helppoa, ja museosta saa myös tarpeen vaatiessa lainata kevyitä rattaita Pikku-Karhua isommille lapsille

Stefan's Steakhouse

Turkuuksien kesä on puolivahingossa painottunut ravintoloihin ja kahviloihin. Pikku-Karhun kanssa liikkuessa on tullut huomattua, että monet liikunta-aktiviteetit tai tapahtumiin osallistumiset vaativat vaivannäköä tai lapsenvahtia. Ja mehän olemme laiskoja.

Stefan's Steakhouse on vallannut ravintola Hermanin vanhat tilat.

Toisaalta, Turun kesän olennaisin osa on jokiranta. Ja kesäterassit ovat sopivasti Aurajoen ääressä. Saako tällä verukkeella taas kirjoittaa siitä, että ollaan syöty? No kiva.

Stefan's Steakhousen terassimenu poikkeaa linjaltaan ravintolan vakiolistasta. Menussa on onnistuneesti ajateltu parilla oluella iltaa istuvia ja lomailijoita. Aivoparikin löysi edestään hampurilaisateriat. Tavoistaan poiketen Vaimo heittäytyi purilaisen vietäväksi, koska luotti Stefanin laatuun aiempien kokemusten pohjalta. Se myös kannatti, sillä hampurilaisen jauhelihapihvi oli Black Angus -härkää ja - nyt valmiina tautologiaan - erittäin hyvää.

Erityismainintoja ei tule, vaikka Stefanin terassilla viihtyisää olikin. Aterian sämpylät ja lisukkeet olivat hyviä, mutta ei niistä postausta saa aikaiseksi. Palvelun nopeudesta sitä vastoin tulee bonuspisteitä. Vaikka sekä terassilla että ravintolassa oli paljon populaa, tilauksemme otettiin nopeasti ja annokset kiikutettiin pöytään ilman odottelua.

Vanhan Hermanin panimoravintolan tiloissa toimivan Stefan's Steakhousen kesäterassi on sijainniltaan mainio jokirannan liikenteen seuraamiseen. Vähän etäämpänä keskustasta kuin moni Aivoparin suosikki, maisema on piristävä: päivämatkoja tekevät höyrylaivat puksuttavat edestakaisin Aurajoessa ja muistuttavat, että niilläkin voisi tehdä pienen retken, jos saisi aikaiseksi.

Kylläpä on kulttuuria: JÅ-karnevaali

JÅ-karnevaali valtasi jokirannan viime viikon lauantaina. Viime tingassa Aivoparin tavoittanut karnevaali tarjosi monta kokemusta tiiviissä paketissa. Bad Ass Brass Bandin soitto kuului mukavasti valloittamamme jäätelöbaarin terassille, sitä seuraava Teatterisillan sambaesitys vielä paremmin. 

Teatterisillalla näkyi ja kuului samba. Ay-ay-ay!

Jokirantaan tuodut aktiviteetit tuli koluttua melkoisen ahkerasti läpi, vaikka kaikki ei oikein auennut. Katuun piirtäminen on kuitenkin aina hauskaa - ja tarpeeksi yksinkertaista - joten Vaimo käytti tuttuun tapaan tilaisuuden hyväkseen. Hulavanteen pyörittämistaitojaan esittelemään Puolisoa ei saanut millään ilveellä, vaikka kotona harjoittelu on tehnyt aloittelijasta jo ihan amatöörikelpoisen. Ei mennyt läpi Vaimon kehu. Puoliso sirkustaiteilee edelleen neljän seinän sisällä.

Tanssiva joulukuusivaras esiintyi myös katutasossa.

Auransillan kupeeseen pystytetty lava tarjosi sekin katsottavaa. Tanssiva joulukuusivaras steppaili ensin karnevaaliyleisön joukossa ja nousi sitten lavalle sooloilemaan. Tanssiteatteri ERI:n Kuoleva joutsen herkisti Vaimon, vaikka esitys oli kovin lyhyt ja sitä häiritsi huomion kiinnittyminen katutaiteen luomiseen. Tä oli ihan kiva. Kokonaisuutena lavashow ei ollut tarpeeksi taidokas herättääkseen ihastusta, mutta mikäs siinä. Kiintopiste olikin itse tekemisessä, ei vierestä seuraamisessa.

Kaikki JÅ-karnevaalin elementit eivät ihan auenneet.

Rakkauslauantai

Lauantaiaamuna Aivopari heräsi niin kertakaikkisen rakastuneena, että halusi viettää koko päivän yhdessä tehden kaikkea kivaa. Ajatuksena oli ensisijaisesti toteuttaa pitkästä aikaa jokin Turun kulttuurikuntoilureiteistä. Viimeksi patsasteltiin, mutta siitä on jo ikuisuus. Voittajareitiksi valikoitui pienen "keskustelun" jälkeen ArkkitehTour, tarkemmin sen Täl Puol -versio.

Ensin mobiilikartta toi kulttuurikuntoilijat kiertoteitse keskustaan, sitten aamukahvin tarve Kauppahallin Aschanille. Samalla Vaimo muisti napata tuoretta inkivääriä, tällä kertaa Maryamilta Kilimanjaron sijaan. Kahvitellessaan Aivopari ehti tutkia upouutta Turun arkkitehtuuriopustaan ja pohtia hyvää paikkaa brunssille. Onneksi pian hoksattiin, että Vaakahuoneen Paviljongin saaristolaisbuffet on to go -listalla ja olotila juuri sopivan merellinen.

Vaakahuoneen Paviljonki houkuttelee saaristolaisbrunssilla.

Vaakahuoneella Aivopari päätti vihdoinkin mennä katsomaan myös Wäinö Aaltosen Museon vaihtuvaa näyttelyä, jonka teemana sattuu parhaillaan olemaan rakkaus. Siihen hömpötykseenhän tänään oli tarkoitus keskittyä. Näyttelyyn perehtymisessä kesti kauan, mutta silti Aivoparilla oli reilusti aikaa odotella samaisen iltapäivän JÅ-karnevaalin esitysten alkua. Hitaat saivat tiedon tapahtumasta vasta matkalla museoon: Teatterisillalla oli kylttejä, joita ei voinut olla huomaamatta. Vaimo iski silmänsä Tanssiteatteri ERIn Kuolevaan Joutseneen, joka alkaisi kolmen tunnin kuluttua. Aikaa olisi siis hyvin sekä näyttelyn kiertämiseen kaikessa rauhassa että show'n seuraamiseen jokirannassa.

Piccola Cantinaan voi istahtaa jäätelölle.

Koska museokäynnin jälkeen seuraavaa ohjelmaa odotellessa piti keksiä jotain tekemistä ihan omin neuvoin, Vaimo vinkkasi Piccola Cantinan suuntaan. Se olikin hyvä idea (kukas kissan hännän nostaa...), sillä hyvän jäätelön lisäksi terassille kuului karnevaalimusiikki niin lavalta kuin Teatterisillaltakin, jossa alettiin puolivälissä pistaasijäätelöä hakata sambarytmejä. Kyllä kiitos! Pikku-Karhukaan ei äänestä pahastu, joten koko pesue sai keskittyä nauttimaan kuulemastaan.

Vaimo osallistui JÅ-karnevaalin katutaiteiluun.

Unohduttuaan JÅ-karnevaalin osallistaviin tapahtumiin, kuten katupiirrosten raapustamiseen, venähti kotiinpaluu myöhäiseen iltapäivään. Kävellen taitettuja kilometrejä kertyi kiitettävästi ainakin suhteessa siihen, että oli lepopäivä. Illan turnausväsymys oli kuitenkin kaiken päivällä koetun arvoista.

Piccola Cantina - vähän parempaa jäätelöä

Turussa on kourallinen paikkoja, joista saa aitoa italialaista jäätelöä. Paras niistä on ehdottomasti Piccola Cantina. Vaaleansinisen kivitalon historia on pitkä, mutta Sergio's -ravintolan jatkeena se on toiminut vasta muutaman vuoden. Teatterisillan kupeessa sijaitseva pieni jäätelöbaari houkuttelee kesäterassilleen asiakkaita tasaisena letkana pitkin päivää. Onneksi niin ahdasta ei ole koskaan, etteikö pääsisi valtaamaan omaa pöytää ja saisi Pikku-Karhun vaunuja sopimaan viereen.

Käsintehdyistä jäätelöistä on vaikea valita vain kahta laatua.

Aivopari on tänä kesänä ehtinyt kokeilla jo muutamia jäätelömakuja Piccola Cantinassa. Vaimon suosikki on rommi-rusinajäätelö, Puoliso taasen herkuttelee kunnon suklaalla. Piccolassa myös perus- ja erikoiskahvit ovat erittäin hyviä, mikä tekee tästä baarista kaksin verroin vastustamattoman. Viereinen jäätelökioski saa jäädä sivuun, me olemme löytäneet oman lempparimme.

Vaaleansinistä jäätelötaloa on vaikea ohittaa.

Vilinästä huolimatta terassilla on aina tilaa.

Faktat kohteesta:

• Runsas valikoima käsintehtyjä italialaisia jäätelöitä
• Myynnissä yleensä myös yhtä tai kahta kakkua muodon vuoksi, mutta älä etsi täältä muuta kuin jäätelöä tai kahvia
• Perusannokseen (3,30€) saa valita kahta eri jäätelölaatua makunsa mukaan joko vohveliin tai kippoon
• Sisätiloihin ei pääse lastenvaunuilla, mutta terassilla on tilaa

Tossut kohti Halistenkoskea eli maisemareittejä Aurajoen rannassa

Aurajoen rantaa pitkin kulkeminen on välttämätön turkuus. Aamulenkkejä ja pitkiä iltakävelyitä Aivopari on tottunut tekemään erityisesti reitillä, joka startataan Rautatiesillalta ja jolta koukataan vastarannalle Halistenkosken kävelysillan kohdalla. Muutaman kilometrin mittainen maisemareitti rentouttaa iltaisin tai herättää alkavaan päivään. Matka on sopivan mittainen kuntoa kohottavia juoksulenkkejä vastustavalle Pehmoisellekin.

Pehmoinen valitsee usein vehnäpeltojen välissä kulkevan oikopolun.

Jäämiä Fluxations 2009 -ympäristötaideteoksista.

Halistenlenkiksi ristitty reitti on omiaan juuri kävelylle, sillä sen varrella on muutama näkemisen arvoinen rakennelma ja taiteellinen tuotos. Turun kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 monelle tutuksi tullut FluxAura-ympäristötaide kokeili siipiään jo vuonna 2009, jolloin esimerkiksi Koroisille pystytettiin puunrungoista tehtyjä värikyniä. Jonna Pohjalaisen teoksesta on yhä jäljellä muutama "kynä" lenkkipolun sivussa.

Piispanistuimen vanhat perustukset ovat yhä paikallaan.

Hyvä pysähdyspaikka Pehmoisen kanssa on kukkula, jonka historia piispanistuimen paikkana näkyy säilyneissä perustuskivissä. Laelle kapuaminen avaa jokimaiseman kauniisti ja auttaa hahmottamaan omaa sijaintia (ellei jo tunne aluetta kuin omia taskujaan). Tällä mäellä istuen Vaimo on aikanaan päntännyt tenttiin jos toiseenkin.

Kuntoilija voi välillä tarvita myös kuntoutusta.

Rehellisyyden nimissä: loppukesää kohden Aivoparin tavanomaisin lenkki on paisunut melkoisesti pidemmäksi. Puoliso aloitti kesäkuun lopussa syntymäpäivälahjaksi saamansa juoksukoulun ja se olikin sitten menoa. Vaimo ja Pikku-Karhukin ovat intoutuneet hölkkäämään Aurajoen vartta aina Ravattulaan asti ja kiertämään kotiinpäin Halisten metsän suojissa kulkevaa kumpuilevaa pururataa pitkin. Sitä mukaa kuin tehdyt lenkit pitenevät, löytyy yhä uutta nähtävää. Ehkä alkusyksystä Aivopari on päässyt lenkeillään jo Liedon Vanhalinnaan?

Jos aikaa on, ei Halistenkosken kohdalla siis missään nimessä kannata tehdä aikaista käännöstä, vaan jatkaa merkittyjä luonto- ja kuntopolkuja pitkin eteenpäin. Tällä hetkellä Koroisilla puskee vehnää ja Orikedon pelloilla ohraa, joka tuulessa näyttää siltä, että vastassa on höyhenten meri. Så vacker.

Café Art ja Turun Kahvipaahtimo

Turun mestojen bravuurit tuntuvat levittäytyneen ympäri kaupunkia. Ehdottomasti parhaat munkit löytyvät Café Ankasta, kun taas Café Art on suvereeni siinä itsessänsä eli kahvissa. Hyvää kahvia saa toki useammastakin paikasta, mutta tosiasioista on turha kiistellä: Café Art ja Turun Kahvipaahtimo tarjoavat parasta.

Kupillinen Turun Kahvipaahtimon taikaa.

Café Artista on sukeutunut Aivoparin kantapaikka, koska usein kaipaamme vain hyvää kahvia, emme leivoksia. Jokirantaan on istutettu niin paljon pöytiä, että sisälle ei ole koskaan tarvinnut terassin tilanpuutteen vuoksi vetäytyä. Vaikka sisätiloissa Café Art on tunnelmallinen ja rauhoittava paikka, jonka pieniin saleihin on kylminä vuodenaikoina ihana piiloutua, kesäisen jokivarren maisemaa se ei peittoa koskaan. Pikku-Karhun kanssa sisälle ei voisi mennäkään - kapeasta ovesta ja rappusista ei lastenvaunuilla ole asiaa. Tilaus tehdään sisällä Pikku-Karhu sylissä ja tarjotin kannetaan paikalle sopivaan tyyliin taiteillen ulos omaan pöytään. Henkilökunta on skarppia ja auttaa ystävällisesti silloin, kun omat kädet loppuvat kesken. Näin saattaa käydä silloin, kun Vaimo on hiippaillut aamupäiväkahville ilman Puolisoa.

Café Artissa voi myös piiloutua saleihin ja keskittyä kirjoittamiseen.

Ulkopöydissä on stressitöntä istua Pikku-Karhun ja Pehmoisen kanssa, sillä vaikka pöytiä on paljon, niiden välissä on hyvin tilaa liikkua turhautumatta ja häiritsemättä muita asiakkaita. Paikka onkin suosittu koiranomistajien keskuudessa ja on harvinaista osua paikalle siten, ettei voi harrastaa karvakorvabongausta. Koiranvihaaja tai vahvasta koirapelosta kärsivä? Älä vaivaudu. Ne vaanivat tuolien alla.

Hyvää saa joskus odottaa ja se onkin fraasi, joka jonottaessa voi pyöriä mielessä. Vaikka ruuhkaa ei olisi, ottaa kahvibarista aikansa valmistaessaan kunkin asiakkaan tilausta. Hyvä niin, sillä me todellakin nautimme lopputuloksesta, mutta joskus jonon hitaus myös ärsyttää. Lähinnä silloin, kun Pikku-Karhu on mukana.

Suuressa salissa houkuttaa flyygeli.

Suolaisten ja makeiden kylkiäisten tiski ei ole osoittautunut kaupungin parhaan kahvin veroiseksi. Aivopari on muutaman kerran kokeillut Café Artin erilaisia piiraita ja kakkupaloja, mutta ne eivät ole koskaan kunnolla sytyttäneet. Paras kokemus on klassisesta korvapuustista, joka oli mehevä ja sopivan kanelinen. Silti, jos oikein on yksi neljästä, tarttuu kahvin kanssa nautittavaksi melko harvoin yhtään mitään ekstraa. Paitsi että hei! Turun Kahvipaahtimo myy tuotteitaan asiakkaille mukiinmenevään (tajusitteko?) hintaan. Siitä tuotehyllystä on Aivoparikin kiinnostunut.

Kohteen faktat:

• Turun kahvipaahtimon tuotteita voi ostaa kotiinvietäväksi
• Kahvin laatu on erinomainen
• Sisälle ei pääse lastenvaunuilla, mutta ulkoterassille mahtuu hyvin
• Myös koirat ovat tervetulleita ulkopöytiin

Turun kaupunginkirjasto: lukutoukkia esiintyy runsaasti kesäisin

Aivopari on viettänyt vähän aikaa hiljaiseloa. Parin viikon ajan on muun muassa tullut uppouduttua kirjoihin. Mistäpä niitä muualta onkaan haettu kuin Turun kaupunginkirjastosta. Monia Vaimon haikailemia ravintotieteeseen liittyviä kirjoja ei löytynyt suoraan hyllystä, mutta verkossa toimiva varausjärjestelmä auttoi asiaa. Kirjat, joita ei löydy pääkirjastosta, voi helposti tilata muista Turun kirjastoista noudettavaksi itselle sopivimpaan toimipisteeseen. Aivoparille se sattuu olemaan pääkirjasto, jossa varausten noutamisen lisäksi voi aina vähän hengaillakin.

Turun pääkirjastossa on runsain mitoin niin tilaa, valoa
kuin lukemiselle pyhitettyjä pisteitäkin.

Kirjastossa on ennen kaikkea hyvä ilmastointi, joka pelastaa hellepäivinä. Lisäksi löytyy tietokoneita asiakaskäyttöön sekä vielä tältä kesältä testaamaton kahvio, joka kesäaikaan ulottuu mukavasti sisäpihalle. Kirjaston henkilökunta, jota Vaimo syystä jos toisestakin ahkerasti vaivaa, on kovin ystävällistä ja avuliasta väkeä. 

Tänä kesänä Puoliso on herkutellut reality-huijausteoksilla, kuten Hannu Lauerman Usko, toivo ja huijaus sekä Kevin Poulsenin Kingpin. Vaimo taasen on satokauden ja viimeistään ahkeran marjanpoiminnan myötä innostunut lukemaan esimerkiksi Pirjo Saarnian Ruoan terveysvaikutukset ja Kaisa Jaakkolan Hormonitasapaino -kirjat, joita molempia Vaimo suosittelee jokaiselle ravinnon ja terveyden yhteydestä kiinnostuneelle. Ja itse asiassa nimenomaan niille, joita se ei kiinnosta. Saattaapa alkaa lukemisen edetessä kiinnostaa. Näillä teemoilla on hauskaa mässäillä näin kesäaikaan, ammattilukemistoon ehtii syventyä sitten syssymmällä.

Maisema kaupunginkirjaston yläkerrasta.

Turun kaupunginkirjastoon on todella helppo mennä Pikku-Karhun kanssa. Pääovella on hyvä ramppi lastenvaunuja ja pyörätuoleja varten, ovet avautuvat kätevillä painikkeilla, hissillä pääsee kerroksesta toiseen ja joka puolella kirjastoa sen leveillä läytävillä on suorastaan luvattoman helppo kulkea Pikku-Karhun nelipyöräisellä. Ah ja kiitos, Turku! Tämän sinä olet tehnyt Hyvin. WC-tiloissa, jotka muuten toimivat kätsysti kirjastokortilla, on tarpeen tullen -tai siis tarpeiden tultua- näppärää hoitaa vaipanvaihto.

Kolmanteen kerrokseen pääsee muikeita kierreportaita pitkin.

Pääkirjastossa, kuten monessa sivukirjastossakin, on aina jokin näyttely. Luennotkaan eivät ole harvinaisia. Jos kaupunginkirjastoon piipahtaa vaikkapa vain palauttamaan kirjoja, ei asialla suinkaan kannata olla kova kiire. Aina voi jäädä katselemaan sillä hetkellä esillä olevaa näyttelyä tai muuta taiteellista projektia ja oppia jotakin uutta.

Kohteen faktat:

• Esteetön kulku
• Erittäin valoisa ja jo itsessään kaunis rakennus
• Verkossa lainojen uusinta- ja varauspalvelu
• Katutasossa kiva kahvila, johon voi pysähtyä tutkimaan omia kirjalöytöjään
• Avoinna joka päivä: arkisin aina klo 20 saakka, viikonloppuna ovet sulkeutuvat aikaisemmin
• Kirjojen ja lehtien lisäksi Turun kaupunginkirjastosta saa lainata erilaisia tarvikkeita, esimerkiksi askelmittareita ja e-kirjojen lukulaitteita

Kesävihannekset Kauppatorilta - Sorri on kerrostalokodin oma kasvimaa

Turun Kauppatori on täynnä myyntipisteitä, joissa kaupataan vihannesta ja hedelmää jos jonkinlaista. Outoa kyllä, jossain määrin riippumatta siitä, onko myytävien tuotteiden sesonki vai ei. Aivopari skippaa ihan suosiolla suurimman osan kojuista ja suuntaa Sorrille.

Joku kävi taas torilla. Ja se joku ei taaskaan lopettanut täyteen kassilliseen.

Sorri on klassikko eikä sen laatu ole vielä kertaakaan pettänyt meitä. Valikoima seuraa tyylikkäästi sesonkia. Joskus käy niin, että Vaimon haikailemaa sorttia, esimerkiksi tänään punakaalia, ei löydy Sorrin tiskiltä. Silloin pitää piipahtaa parin metrin päässä olevaan naapuriin, jonka tarjonta on useimmiten laajempi.

Sorri vetää kuitenkin aina pidemmän korren viimeistään asiakaspalvelussa. Jos ostoksille joutuukin joskus menemään, no, sanotaan nyt vaikka nätisti että stressaantuneena, vastassa on vastustamattoman hyväntuulinen tyyppi, jonka olemus kujertaa "hei meillä on ihan tuoretta parsakaalia ja se maistuu taivaalliselta, eikö ole ihanaa?". No on se ihanaa, hemmetti. Eikä sitten enää v*tuta Vaimoakaan. Kun meillä kaikilla on niin ihanaa.

Hassun näköinen taustalla moikkaava salaatti
on romainen ja jäävuorisalaatin risteytys.

Kysyvää osataan auttaa ja monesti Aivopari saa kysymättäkin hyviä vinkkejä vaikkapa erilaisten salaattien kokeilemiseen. Tällä kertaa Vaimo nappasi myyjän suosituksesta romaine- ja jäävuorisalaatin yhdistelmän, joka muuten maistuu tismalleen romainelta, joka on vangittu rapean jäävuorisalaatin sisään. Ylläri? Sen kaveriksi lähti väriltään syvänpunainen tammenlehvä Mörkö.

Myös Pikku-Karhun vihannesmössöt valmistuvat usein Sorrin tuotteista, ja tippuu niitä parsakaalipaloja puolivahingossa Pehmoisellekin. Kumpikaan ei ole napissut, vaan pyytää aina ahkerasti ännu mera.

Max Walter Svanberg - Outo lintu

Kesä 2013 toi Turun taidemuseoon ruotsalaisen surrealistitaiteilija Max Walter Svanbergin (1912 - 1994) taidonnäytteitä 72 teoksen edestä. Svanberg on yksi naapurimaamme kansainvälisesti tunnustetuimmista taiteilijoista, mutta silti jostain syystä Turun näyttely on ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Taidemuseossa 15.9 saakka esillä oleva Outo lintu -näyttely  esittelee kattavasti taiteilijan uran eri vaiheissa käyttämiä tyylejä ja tekniikoita: lehtileikkeistä koottuja kuvakollaaseja, piirustuksia, mustavalkoisia ja värikkäitä maalauksia, picassomaisia figuureja sekä dalimaisia maisemia ja kelloja, helmimosaiikkeja sekä Moliéren Ihmisvihaaja-näytelmään tehdyn naisen juhlapuvun. Paljon nähtävää kerrassaan!

Vaikka Svanbergillä yksi tekniikka on saanut jatkuvalla syötöllä väistyä toisen tieltä, ovat hänen temaattiset motiivinsa säilyneet läpi koko uran. Näyttelyn nimi paljastaa yhden keskeisimmistä: teoksista löytyy hyvin usein eriskummallisen näköisiä lintuja. Lintujen lisäksi kuvissa on paljon myös mystisiä ja eroottisia naisfiguureita, jotka muuntuvat unenomaisesti erilaisiksi faabelieläimiksi sekä sulautuvat kasvillisuuden joukkoon.

Unisena opastetulla kierroksella

Aivopari sai rauhassa nauttia Outo lintu -näyttelyn opastetusta kierroksesta, kun Pikku-Karhu nukahti vaunuihin jo alkumetreillä. Kaikuvat näyttelytilat ja jalkojen alla nariseva lattia häiritsivät häntä vain hyvin vähän. Aivopari suosittelee näyttelyn kokemista nimenomaisesti opastettuna, koska opas tuntui osaavan asiansa erinomaisesti ja onnistui valottamaan teosten syntyhistoriaa sekä Svanbergin elämänvaiheita kattavasti.

Outo lintu -näyttelyn jälkeen kävimme myös toisessa kerroksessa esillä olleessa Kootut teokset -näyttelyssä, jossa oli näytillä Turun taidemuseon omia teoksia ja jonka teemana oli tarinallisuus. Siirtyminen toiseen kerrokseen ei tuottanut ongelmia, koska meidät ohjattiin käyttämään museon takaosasta löytyvää hissiä. Kierrokset Turun taidemuseossa onnistuvat helposti siis myös lastenvaunujen kanssa.

Päärynäpizzaa ravintola Tintåssa

Edellisellä visiitillämme Tintå:on (miten tämä kirjoitetaan? Kommentoi!) Vaimo tilasi uudistuneen kesämenun mukanaan tuoman päärynä-sinihomejuustopizzan. Hieman eksoottiselta kalskahtava pizza on sittemmin ollut tiuhaan puheenaiheena. Vaimo on kertonut sesonkiannoksesta tutuille ja tuttaville. Taidemuseovisiitin nälkiinnyttäminä päätimme taasen poiketa Tintå:on. Ja oli ihan selvää, että kumpainenkin halusi maistaa tätä kesän kuumaa villitystä.

Saavuttuamme ravintolan edustalle meinasi epätoivo yllättää. Ravintolan terassi oli tupaten täynnä markkinahumuisia ihmisiä. Niin käsityöläismarkkinat kuin myös keskiaikaiset markkinatkin olivat käynnissä viimeistä päivää. Sisällä kuitenkin näytti paremmalta: yllättävän monia pöytiä oli vapaana. Tintån terassilla oli tullut muutamaan otteeseen vierailtua vaunujen kanssa, mutta sisätiloihin menimme nyt Pikku-Karhun kanssa ensimmäistä kertaa. Vaikka ravintola saattaakin näyttää hieman ahtaalta, ei ongelmia vaunujen kanssa syntynyt, vaan saimme ne näppärästi sijoitettua pöytämme viereen. Ilmeisesti myös muut olivat huomanneet ravintolan yllättävän tilavuuden, koska kanssamme yhtä aikaa ruokaili useita muitakin lapsiperheitä.

Tintån keittiö pyöri täydellä teholla, vaikka sisällä olikin pöytiä vapaana. Kuulimme asiasta tarjoilijalta, joka tuli erikseen pahoittelemaan palvelun hitautta. Varsinaisesta hitaudesta ei kuitenkaan ollut tietoakaan, koska saimme annoksemme reilusti alle puolen tunnin.

Edessä basic & takana med savupekoni.

Tunnettu sanonta kuuluu: "Tintåssa on Turun parhaat pizzat - tai eihän ne oikeastaan pizzoja edes ole." Sanonta tuli taas kertaalle todettua oikeaksi: Tintån pizzat ovat selvästikin nousseet pizzuuden seuraavalle asteelle. Aivopari ei tässä tarjoile analyysiä annoksista, mutta vinkkaa seuraavaa: päärynä-sinihomejuustopizzaan saa lisätäytteenä erittäin rapeaa pekonia - nam!

Turun Kauppahalli tarjoaa teetä ja sympatiaa

Tämä ei ole suoranaisesti kesäjuttu, koska Aivopari käy Turun Kauppahallissa tasaisesti ympäri vuoden. Mutta Kauppahalli on niin iso turkuus, että se ansaitsee paikkansa tässä blogissa.

Historiallinen Kauppahalli koristaa Turun keskustaa.

Siellä on pari salaisuutta, nähkääs. Ensimmäinen on Turun Tee ja Mauste, jossa on harrastajallekin vastaansanomaton valikoima erilaisia teelaatuja: mustaa, vihreää ja valkoista kymmenissä eri sekoituksissa. Gunpowderia, ruoholehteä ja teekukkia. Vaikka ja mitä. Teen ja tarvikkeiden lisäksi Turun Tee ja Mauste myy esimerkiksi kuivattuja ruusunmarjoja, joista Vaimo etenkin syksyisin tai nuhaisena uuttaa kuumia juomia. Niinpä niin, ruusunmarjat pitäisi kai jaksaa kerätä itse. Hoovee, en jaksa. Ostan ja olen onnellinen. T: Vaimo

Pähkinöitä, nuudeleita, hedelmiä...
Kysymällä löytyy kaikkea.

Toinen salaisuus Turun Kauppahallissa on Kilimanjaro Shop. Ja nyt käsi ylös, kenellä muulla kuin Vaimolla alkaa aina tässä kohtaa soida päässä "les neiges du Kilimandjarooo..."? Tämän salaisuuden sisällä on itse asiassa kaksi alakohtaa: pähkinät ja thaimaalainen inkivääri. Kilimanjaro Shopin pähkinät ovat huippulaatuisia, vaikka kilohinnat ovat lähellä supermarketeissa yleistä Mr. Peanutia, jonka keskinkertaisesta laadusta Aivopari ei keksi tähän hätään tarpeeksi terävää ilmaisua.

Inkivääri taasen on mainio juttu juuri siksi, että se on thaimaalaista. Aivopari on löytänyt ketjukaupoista poikkeuksetta vain kiinalaista inkivääriä. Luomua tai ei, Kiinan maaperän saastuneisuus tekee thaimaalaisesta inkivääristä huomattavasti haluttavamman ostoksen kuin verrokkinsa. Välillä Vaimo sortuu Kilimanjaro Shopin tiskillä myös kuivattuihin hedelmiin. Karkkipäivän perustelee yleensä se, että esimerkiksi kuivatut baaanilastut on makeutettu pienellä määrällä hunajaa eikä käsitellyllä sokerilla. Elikkäs 2 - 0, Mr. Peanut. Käytännössä Pikku-Karhun vaunujen alakoppa yleensä täyttyy, ihan noin niin kuin pahan päivän varalle.

Jokisen lihaliike palvelee myös lemmikkejä.

Mahtuuko vielä yksi? Suurimman huomion kohteena Kauppahallissa on pääovelta tervehtivä Reino Jokisen lihakauppa. Aivopari on vielä noviisi tiskin hyödyntämisessä omiin tarpeisiinsa, mutta Pehmoinen saa täältä herkkuluunsa.

Lihakaupalla on oma tarjontansa perheen nelijalkaisille. Hinta jää helposti puoleen siitä, mitä lemmikkiliike veloittaa käntyistään ja luut ovat taatusti tuoreita. Ruoastaan tarkka Pehmoinen ainakin kelpuuttaa Kauppahallin tuotteet ruokavalioonsa, etenkin, kun saa itse olla mukana valitsemassa. Koirilta nimittäin ei estetä pääsyä Kauppahalliin, vaan ne saavat kulkea mukana ostoksilla.

Mikäli Kauppahallin aidosta, vanhanajan fiiliksestä haluaa nauttia, kannattaa siellä käydä kiireesti. Kunnostustyöt ovat hyvässä vauhdissa ja remontin myötä koko halli saa uuden esteettisen ilmeen. Sitä odotellessa Aivopari nauttii Kauppahallin nykyisestä värimaailmasta ja siitä, että tietää vielä hetken, missä mikäkin liike ja levähdyspaikka on.

Asiakkaiden iloksi pienyrityksillä on ihan ikioma huumorintajunsa.
Viimeksi Kaarinan Paakari mainosti kyltillä, jossa luki
"Ympäripyöreä tarjous: viisi munkkirinkilää vitosella!"

Mustikkakauden avausottelu

Sunnuntai, mikä ihana tekosyy. Vaimo vietti terapeuttisen aamupäivän mustikkametsässä. Missä? Turussa tietysti, mutta sen enempää Vaimo ei sitten suostukaan kertomaan. Etsikää omat apajanne. Utelemati.

Mustikkakausi on nyt meilläkin avattu.

Café Qwensel - kätketty kahvila Fortuna-korttelissa

Café Qwenseliin on vaikea mennä vahingossa, sillä sen keskeinen sijainti Turun Fortuna-korttelissa on ovelasti piilossa punaisten puutaloseinien takana.

Café Qwenselin sisäänkäynti on piilossa Fortunan sisäpihalla.

Qwenseliin täytyy ja kannattaa löytää. Tismalleen samassa paikassa on pidetty kahvilaa yli 80 vuoden ajan, vain omistajat ovat vaihtuneet. Tämänhetkistä Qwenseliä on pyöritetty kolme vuotta ja heillä on oma huippuerikoisuutensa: saksanpähkinäpiirakka.

Aivopari jätti polkupyörät portin ulkopuolelle ja käveli sisäpihalle hiljaiseen paratiisiin. Aamupäivällä aurinko paistaa suoraan Café Qwenselin sisäpihalle ja puisten pihapöytien alla on show - lukemattomia pikkulintuja, jotka juovat pienistä sadevesilätäköistä pihakiveykseltä ja napsivat maahan pudonneita pullanmuruja.

Kahvila on vanhassa, historiallisessa puutalorakennuksessa, eikä pidä itsestään kovaa meteliä. Sisällä on pöytä, jolta löytyy pieni joukko erilaisia piiraita ja kakkuja, suolaista ja makeaa. Valikoima vaihtelee riippuen siitä, mitä keittiössä on päätetty kulloinkin leipoa. Pienessä erillisessä huoneessa kahvion sisällä on muutama asiakaspaikka. Huone on sympaattinen ja muistuttaa nukkekotia. Sellaista vanhaa ja hienoa, ei niitä 90-luvun muovihirviöitä. Sisälle Café Qwenseliin ei olisi lastenvaunujen kanssa menemistä, mutta pihalle mahtuu hyvin.

Café Qwenselissä on pöytiintarjoilu...

...ja kahvi kaadetaan
wanhanajan posliinikannuista.

Harvinaista tässä kahvilassa on se, että tilaus tehdään sisällä, mutta edes kahvikuppia ei tarvitse itse kantaa terassille. Tiskiltä kuuluu maksun jälkeen nopeasti ystävällinen "kiitos, tuomme hetken kuluttua pöytään". Aito pöytiintarjoilu on todella harvassa. Täällä se tehdään vieläpä punotuilla tarjottimilla ja kirjavasta joukosta antiikkiastioita. Kahvi kannetaan pöytään posliinikannussa. 

Aivopari koemaistoi talon suklaakakkua ja sitä suositeltua erikoisuutta, saksanpähkinäpiirasta. Tähän asti Tintån suklaakakku on saanut erityisesti Puolisolta parhaat pisteet, mutta se sai nyt kilpailijan. Myös saksanpähkinäpiiras oli taivaallista. Ainoa miinus tulee kahvista, joka oli sekä Vaimon että Puolison makuun liian lirua.

Qwenselin sisäpihalla muu maailma unohtuu hetkeksi.

Café Wäinö

Aivopari koki ikävän pettymyksen, kun päätti nauttia aamupäivästä aikaisella lounaalla Wäinö Aaltosen Museon kahvilassa. Café Wäinön tilat ovat ihan kelvolliset. Kahvila on valoisa, funkkistyyliin sopivan kermansävyinen ja muutama pöytä on asetettu myös terassille. Tiskillä on enemmän kuin vaadittu sarja erilaisia leivoksia ja piiraita sekä mehevän näköisiä korvapuusteja. Henkilökunta, joka kymmenen aikaan aamupäivällä on juuri avannut, näyttää tympeältä ja onkin sitä. Varsinaisesti tervetullut olo ei sisäänastuessa tule. Yleisvaikutelma antaa odottaa, että museokahvilan lounas on tasokas, mutta miksi se sitten jää lautaselle?

Siksi, että pasta carbonara ei ole koskaan kuullutkaan pasta carbonarasta, saati nähnyt sellaista. Sipulin Wäinö on tavannut ja siitä onkin tullut sen ainoa ystävä. Pasta näyttää erehdyttävästi valmisaterialta.

Siksi, että kermakastikkeen osaa näyttelevä suolavesi valuu sivusalaattiin asti. Ei se sinänsä mitään vahinkoa tee, sillä sivusalaatti on juuri sitä: salaatti siinä sivussa. Siis yksi salaatinlehti siinä pastakasan vieressä.

Lounaaseen kuuluu salaattipöytä, joka näyttää oikein hyvältä. Mutta ei sekään oikein onnistu kuin olemaan kaunis. Valikoima on hyvä ja raaka-aineet ovat tuoreita. Salaattipöytä on kuitenkin todella rasvainen: öljyssä ja juustokuutioissa ei ole säästelty. Vaimo on nälkäinen, mutta ei ainakaan tänään pysty syömään täällä.

Pasta on mitä luultavimmin lämmitetty mikrossa ja se jää lautaselle lohduttamaan saman kohtalon kokevia tomaattilohkoja. Puolison valitsema lohikeitto on vähemmän epäonnistunut ja tulee syödyksi, mutta ei sekään ole mikään elämys. Lounastaa täällä ei kannata. Café Wäinön kahvi on tosin hyvää ja sitä saa santsata, joten pelkälle miinukselle aamulounas ei jää. Henkilökuntakin on piristynyt siihen mennessä, kun Aivopari palaa terassilta hakemaan tokat kupillisensa. Kahville voidaan siis vielä tulla vaikka Pikku-Karhun kanssa, sillä kahvioon on esteetön kulku, ja antaa Café Wäinölle uusi tilaisuus. Korvapuustinkin Vaimo voisi ehkä testata, ihan kulttuurisyistä.

Kahvila Kotikeittiö Herkkuhetki

Lounaskahvilassa on terassi sadesäälläkin.

Joskus on hyvä, että vakiopaikkaan ei yllättäen pääsekään. Silloin on pakko löytää jotakin uutta.

Aivopari otti eräänä sadeaamuna Pehmoisen mukaan pitkälle kävelylle ja haaveili kahvilan terassilla istumisesta päivän lehteen uppoutuneena. Kuinkas sitten kävikään?

Vakiopaikassa ei ollut avattu terassia lainkaan, koska vettä sattui hieman tihuttamaan. Pehmoisen kanssa sisään ei tietenkään ollut asiaa, joten oli keksittävä lähistöltä uusi kelvollinen paikka.

Toisella puolen Hämeenkatua näkyi olevan pari pientä puupöytää lounaskahvilan edessä ja ovi kutsuvasti auki. Sinne!

Lounaskahvilan kaukaa katsottuna nuhjuinen ulkomuoto oli Aivoparin suureksi onneksi pelkkää pintaa. Ovensuusta tervehti itse rouva omistaja ja kutsui hyväntuulisesti peremmälle. Sisällä meitä odotti kodikas ja pullantuoksuinen kahvio.

Herkkuhetkessä tiedät olevasi Turussa.

Kun Aivopari pohti, mitä hyvää kahvin kanssa maistaisi, ehdotettiin perinteisiä pullia, jotka olivat yhä lämpimiä. Ne veivätkin sitten kielen mennessään. Ei tarvinnut jutella aamiaispöydässä, iso plussa.  Aivan ihania pullia! Omistaja kertoi hakevansa raaka-aineet aina aamuisin ja vain sen päivän tarpeisiin, jotta kaikki on mahdollisimman tuoretta. Tutustuttuaan paikkaan Aivopari ei epäillyt tätä hetkeäkään, vaan päätti yhteistuumin palata pian ja kokeilla seuraavaksi kotiruokalounasta.

Kodinomainen kahvila on tunnelmaltaan ihanan lämmin.

Ulkona oli todella rentouttavaa istua ja nauttia pitkästä aamusta. Mitäpä siitä, jos vähän satoi, olihan meillä kumisaappaat ja sateenvarjo mukana. Maisema Herkkuhetken pieneltä terassilta on toki Hämeentielle, joka ei ole koskaan kaunista katseltavaa. Ruumiinravinto ja ilmapiiri olivat kuitenkin niin onnistuneita, että ei muulla ollut niin väliä. 

Hauska yksityiskohta Herkkuhetkessä oli se, että Pehmoinen sai oman aamiaisen: keitettyä kanaa pahvilautasella. Tämän jälkeen karvakorva ei varmaan pahastu, jos poikkeamme Herkkuhetkeen jatkossakin.

Pehmoinen joutui yrityksestään huolimatta ruokailemaan ulkosalla.

Nummen Pyörä eli Sinä päivänä, kun Vaimo polkupyörän osti

"Minä poljen, sinä ohjaat, niin kuin tanssi matka käy..." Paitsi ettei käy. Pirun ylioptimistinen kesärallatus. Meillä ei viime päivinä ole kukaan polkenut mummolaan, syystä että Vaimon rakas Nopsa Picnic -polkupyörä otti lopputilin. Sille oli liian pitkään asetettu kohtuuttomia vaatimuksia Turun ja lähialueiden maastossa, vaikka Picnic on sielultaan vain pikkuinen kaupunkipyörä.

Jokaisella pilvellä on onneksi hopeareunuksensa. Nopsan näytettyä Vaimolle keskisormea tällä oli monen vuoden kärvistelyn jälkeen lupa lähteä polkupyöräostoksille. Eikä siihen tarkoitukseen kelvannut nyt se iänikuinen Tori.fi tai Poliisin huutokauppa. Vaimo sanoi sen jo edelliskesänä: uusi pyörä. Oma pyörä. Ei tuttavan vajasta löytynyt, ei isoäidin vanha, eikä kokoon teipattu. Niin söpö kuin Nopsis olikin, oli rakkaus siihen hengenvaarallista. Jos oma henki tai edes aivovammattomuus ei ennen ole vaakakupissa niin paljoa painanutkaan, että siltä suojautumiseen panostaisi, nyt on ajateltava Pikku-Karhua, Pehmoista ja miksei vähän Puolisoakin.

Aivopari paineli suoraa tietä Nummen Pyörään. Varma nakki, Vaimo ajatteli ihan vain kuulopuheiden perusteella. Ja olihan se. Uuden polkupyörän ostaminen on ihanan kesäinen turkuus. Tällainen shoppailu on jo lähtökohtaisesti herkullista, mutta tänään oli lisäksi hellepäivä ja Vaimoa sattui palvelemaan varmasti paras pala henkilökunnasta. Puoliso on saanut kokea tämän saman hauskuuden jo keväällä. Silloinkin Nummen Pyörässä onnisti sekä polkupyörän että asiakaspalvelun suhteen.

Hyvissä hyppysissä Vaimo tutustui osaavasti poimittuihin vaihtoehtoihin ja koeajoi niitä tarkoitukseen sopivalla sisäpihalla. Kokonaisen tunnin opiskelun ja tutustumisen jälkeen Vaimo osoitti uutta unelmapyöräänsä. Arvatkaapa, oliko se juuri se pyörä, jonka Vaimon alkubriiffauksen kiltisti ja ihastuttavan aidosti kuunnellut myyjä oli ihan ensimmäisenä ottanut esiin! Jotkut vaan osaa.

Lastenistuin Pikku-Karhulle

Hieman herkkäkin hetki mahtui tähän turkuuteen: Pikku-Karhulle ostettiin pyöräistuin. Oli iloinen yllätys, että lastenistuimen saa myös polkupyörään, jossa ei ole tavaratelinettä. Tämä nimittäin helpotti suuresti Vaimon pyörävalintaa. Puolison pyörää varten Aivopari osti lisäkappaleen, jotta Pikku-Karhun istuinta on helppo siirrellä pyörästä toiseen ilman työkalujen kanssa leikkimistä.

Pian tulee se aika, kun Pikku-Karhu on tarpeeksi iso tullakseen mukaan Aivoparin pyöräretkille. Ja vaikka sinne mummolaankin, jonne ajellessa pilvenhattaraa ei näy. Jos tässä blogissa olisi tapana käyttää sydänsymboleja, näkisitte nyt sellaisen.

Faktat kohteesta:

• Nummen Pyörällä on hyvä maine sekä harrastajien että tavispyöräilijöiden parissa
• Henkilökunta on asiantuntevaa ja ainakin tänään sillä oli aikaa Vaimolle kiireestä huolimatta
• Uusien ja käytettyjen polkupyörien valikoima on laaja
• Palvelu ei lopu kassan kilinään - polkupyörän huolto pelaa ostoksen jälkeen                        pitkälle tulevaisuuteen

*** HETKINEN ***

*** HETKINEN *** HETKINEN *** HETKINEN ***

Jokke Jokijuna ja Jakke Jokilautta

Jokke suuntaa kohti satamaa.

Vihdoinkin! Jo viime kesänä Vaimo haikaili sympaattisen Jokke Jokijunan kyytiin, mutta kuten moni  muukin asia, se jotenkin jäi. Tänä kesänä Jokke on puksuttanut Aivoparin ohi monta kertaa. Selitys sille, miksi kyytiin ei vielä alkukesästä hypätty, löytyy upouudesta Jakke Jokilautasta. Sen saapumista odotettiin kesäkuun loppuun asti.

Jokke ei siis enää kierrä Aurajoen rantoja yksin, vaan se on saanut seuraa jokea pitkin kulkevasta Jakesta. Samalla lipulla pääsee sekä jokijunan että -lautan kyytiin, ja ostetulla lipulla saa matkustaa kumpaisessakin menopelissä niin paljon kuin huvittaa.

Pikku-Karhu nousi junaan melko helposti parin rapun yli nostamalla. Viimeisessä vaunussa on toki myös ramppi, mutta sitä ei lastenvaunujen takia tarvinnut laskea alas. Jokilautalla kulkeminen Pikku-Karhun kanssa on sen sijaan haastavampaa. Tarkkaan ottaen vaunuilla kulkeminen tarkoittaa Jakke Jokilautan kohdalla sitä, että kyytiin ja pois pääsee täysin kivuttomasti vain yhdellä laiturilla. Sillä, joka poimii matkustajat Apteekkimuseon edustalta.

Jakke Jokilautan pysäkillä saattaa odottaa muutama rappunen.

Toinen laituripysäkki asettaa pienen haasteen: vaunut täytyy nosta rappusten yli ja kiertää sitten jokivarren kapeaa tietä pitkin, kunnes pääsee raputtomasti varsinaiselle rantakadulle. Hankalinta Pikku-Karhun kanssa on viimeisellä laituripysäkillä, koska Forum Marinumin päässä matkustajaa odottavat rappuset, joista ei pääse yli eikä ympäri. Suositeltavinta on mennä kyytiin Apteekkimuseolta, nauttia jokimatkasta edestakaisin ja nousta taas maihin lähtöpisteessä.

Jokijuna näyttää hilpeältä, mutta käytännössä se on jopa vähän tylsä. Junassa on mukavaa katsella maisemia, kun ollaan etäämpänä keskusta-alueesta. Esimerkiksi Turun linnaa ja sen puistoa on hauska katsoa uudesta perspektiivistä. Tavanomainen köröttely tutussa jokirannassa ilman erityistä nähtävää taasen ei anna virikkeitä ainakaan aikuisille.

Jokilautta sen sijaan ei näytä suurelta karnevaalilta, mutta on todella hauska tapa kulkea keskustasta satamaan tai istua yhdellä. Jep, niillä on oikeudet. Jäätelön ja kahvin lisäksi lautalla voi istua vaikka oluella, mikä tekee jokilautasta käytännössä jokijunaa enemmän aikuisten paikan. Tosielämässä kun asiakaspaikat menevät helposti niille, jotka istuvat lautalle ottamaan enemmänkin kuin sen yhden.

Keskipäivän ruuhkassa jokilauttailu on lapsiperhekeskeistä, mutta illalla hulabaloo rauhoittuu ja lautalla on ihana tunnelma. Meistä se illan viimeinen kotiinpaluumatka oli kovin romanttinen. Pikku-Karhu oli uinahtanut vaunuihinsa ja Aivopari keskittyi salsamusiikin ja ilta-auringossa kylpevän rantamaiseman lisäksi vain toisiinsa. Iltaseitsemän jälkeen sunnuntaina lautalla oli vain muutama kanssamatkustaja ja raukea ilmapiiri. Jakke Jokilautan kyydistä jäi toimeliaan päivän lopuksi mahtava fiilis.

Jokijunassa Turun linnakin saa uuden ilmeen.

      Faktat:

• Aikuiset 4 €, perhelippu (2+2) 10 €
• Yhdellä lipulla saa matkustaa sekä jokijunalla että -lautalla koko päivän ajan
• Jokilautalla on B-oikeudet
• Jokijunaan on helppo nousta vaunuillakin, jokilautalla osa pysäkeistä ei sovi vaunuileville