lauantai 25. toukokuuta 2013

Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha

Ruissalo on varmasti Turun kauneinta aluetta, ja sen ytimessä sijaitseva kasvitieteellinen puutarha on ehdoton vierailukohde niin paikallisille kuin Turussa vierailevillekin. 

Aivopari teki ensimmäisen ekskursionsa puutarhaan keväällä, äitienpäivänä. Parhaat puolensa ulkopuutarha näyttää vasta myöhemmin kesällä, kun lumpeet kasvavat ja monien kasvien kukat puhkeavat. Alueella riittää kuitenkin nähtävää myös muille vuodenajoille, ja sisäpuutarhan kasvihuoneet ovat upeita vuoden ympäri.

Ennen kierrosta ulkopuutarhassa piipahdimme sisätiloissa kahvilla. Itsetehtyjen ja maistuvien munkkikahvien hinta ei päätä huimannut ja kokoa löytyi. Hyvä Puolison kannalta - Vaimon sokerimunkki päätyi silmän välttäessä Puolison ahnaaseen kitaan. Tarjolla oli myös houkuttelevan näköinen äitienpäivälounas, johon lopulta päätimme olla kajoamatta.

Sisäinen botanisti heräsi molemmissa, kun kasveihin kiinnitettyjä latinankielisiä nimikylttejä alettiin käydä läpi. Romanttisen kävelyn motiivilauseeksi muodostui "kyllähän tämä olisi pitänyt tunnistaa". Suurimman innostuksen ravinnosta kiinnostuneiden kesken aikaansaivat ehdottomasti mauste- ja sitruskasvit. Monta metriä korkea kanelipuu aiheutti vaimossa tasajalkaa hypähtelyä, vaniljakasvi muistutti, ettemme tiedä hevon*** siitä, miltä ruokamme näyttää ennen käsittelyä ja hedelmien painosta notkuva greippipuu sai pohtimaan kasvitieteellisessä puutarhassa tapahtuvan näpistyksen mahdollisia seuraamuksia.

Parasta tässä turkuudessa on, että puutarha on avoinna joka päivä, ulkopuutarhaan pääsee ilmaiseksi ja alueella saa yllätykseksemme kulkea vaikka koiran kanssa. Ensi kerralla osaamme myös hypätä bussiin Pikku-Karhu kainalossa - lapsenvahtia on turha vaivata, koska koko puutarhan alueella on vaivatonta kulkea lastenvaunujen kanssa.

Ulkopuutarhan vielä vähän väritöntä maisemaa piristää veistosnäyttely.

Kohteen faktat


  • Puutarhaan pääsee helposti autolla, bussilla nro 8 (Kauppatori - Ruissalo) ja pyörällä
  • Avoinna joka päivä
  • Ulkopuutarha on ilmainen ja helppokulkuinen esim. lastenvaunujen kanssa
  • Sisäpuutarha 3 euroa (opiskelijalle) ja hieman ahdas, jos olet pläski
  • Hyvät munkit ja lounasmahdollisuus


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti