perjantai 27. syyskuuta 2013

Sininen loppusointu eli turkuuksien kesän päätös

Syyskuun viimeisen viikonlopun portilla alkaa olla vaikea kesäillä. Turkuuksien kesä taisi loppua virallisesti Turun päivän ilotulitukseen 15.9. On aika Aivoparin kasata yhteen kaikki koettu ja nähty sekä katsoa silmiin sitä tosiseikkaa, että lukuisat hienot suunnitelmat jäivät puheen tasolle. Mitä kaikkea jäi tekemättä, vaikka ajatuksissa oli?

Melonta Aurajoessa. Vaimo kinui melomaan joka viikko, mutta ei saatu lapsenvahtia, oli liian tuulista, satoi vettä, melontakeskus oli kiinni, Puolisoa väsytti, Vaimo halusi sittenkin tänään pitkälle brunssille... Selityksiä riittää. Kuinkas kävi? No ei melottu, ei.

Taiteiden yö. Ei lapsenvahtia. Sitä paitsi väsytti. Miksei Taiteiden yö ollut aamupäivällä, kun Vaimo oli vielä pirteä?

Turku Workout Outdoors. Seura sairastui. Sitä paitsi satoi kaatamalla ja vaakatasossa. Joimme sen sijaan olutta.

Myllypyöräily. Edellisenä päivänä piti olla Turku Workout Outdoors ja suorittamaan liian lihaskramppaava Vaimo. Oh well.

Turun päivä. Unohtui. Ihan oikeesti. Muistettiin, kun illalla alkoi kuulua ilotulituspauke.

Aikavaellus. No jaa, tämän kyllä voi erittäin hyvin tehdä syksylläkin. To do-listalle!

Ukko-Pekka Naantaliin. Tähän ei edes voi keksiä syitä. Väliin jäi ja rannalla soiteltiin. Katse peiliin.

Ja muutama näyttely...ja sitä ja tätä ja sit oli sekin ja toikin jäi väliin ja...Pöh.

Sanna-Raipe sen sanoi: senniväliäoo. Jos moni potentiaalisesti kiva juttu jäikin väliin, niin kyllä niitä tekemisiäkin kertyi. Blogattujen lisäksi Aivopari tutustui perusteellisesti aika moneen kahvilaan (Aula Café, oot rakas!), ravintolaan (Pinella, terassilounaasi on taivas!) ja ennen tuntemattomaan Turun kolkkaan. Elintärkeitä turkuuksia toki mahtui mukaan: keskiaikaiset markkinat Ruumiin ilot ja kirot -luentoineen, pari föriajelua ja monenlaista muuta ehdottomasti turkuuksien kesään kuuluvaa.

Ja voihan olla, että siitä melontayrityksestä olisi tullut vain tappelu. Säästyiköhän Aivopari katkeralta avioerolta menemällä lukuisille terassilounaille aina silloin kun siltä tuntui sen sijaan, että olisi pakottautunut aktiiviseksi, vaikka huvitti vain syödä ja jutella? Ehkä.

Turkuuksien kesä täyttyi yhdessäolosta perheen kanssa. Ja silti siitä selvittiin. Nyt kotona tuoksuu omenasose, työaamuina Vaimo muistuttaa Puolisoa laittamaan pipon päähän ja lattialla lojuu Pikku-Karhun rattaiden mukana sisätiloihin kulkeutuneita syksyn lehtiä. Pesue on loppukesästä myös laajentunut yhdellä nelijalkaisella ja arki pyörii Pikku-Karhun kävelyharjoitusten lisäksi - Vaimon syvä huokaus - märkien kuratassujen ympärillä. Seuraavaksi Aivopari keittää teetä, lämmittää saunan ja katselee corgipainia livenä.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Vaimon omenainen olo eli syksyn satoa korjaamassa

Mustikkasesonki jäi kauas taakse ja appiukon punaherukkapensaatkin on tyhjennetty. Hetken ehti harmittaa, ettei tänä vuonna enää taida olla poimittavaa - sienimetsään Vaimoa nimittäin on vaikea saada houkuteltua. Kohtalo päätti kuitenkin laittaa lusikkansa soppaan ja tarjosi tilaisuuden mennä keräämään omenoita.

Muutaman kilometrin päässä Aivoparin kodista (omenavitsi) avautuu oikea unelma: lähes kaksikymmentä valtavan suurta omenapuuta, ainakin neljää eri lajiketta ja rajoituksena vain selän kantokyky. Vaimo lähti liikkeelle tuttuun tapaan polkupyörällä, joten omenoita varten piti riittää kaapista löytynyt suuri putkikassi. Kun paikan päällä selvisi, että omenaa on jos jonkin sorttista, oli jaksettava käyttää päätäkin: kuinka paljon mitäkin laatua laukkuun mahtuu?

Vasemmalla soseomenoita, oikealla ihanaa Åkerö-lajiketta.
Mahtuihan sinne vaikka ja mitä. Kotimatka vähän liioitellen täyteen ahdetun kassin kanssa ei ollut ihan turvallisimmasta päästä, mutta kun liikennevaloja oli mahdollisuus välttää (jarruttaminen oli lähes mahdotonta), matka taittui nopeasti. Paino on voimaa ja ylipaino ylivoimaa eli alamäet hujahtivat aika vauhdikkaasti!

Kun polkupyörä, omenakassi ja nuutunut Vaimo pääsivät kotiovelle, oli ihan pakko selvittää, kuinka paljon omenoita mukana kulki. Vaaka näytti kahtakymmentäkahta kiloa, mikä Vaimon mielestä on virhelaskelma. Hartiat ilmoittivat kilomääräksi ainakin kolmekymmentä. Tarvitaan uusi vaaka. Ensin se näyttää Vaimon painon ihan yläkanttiin viikkotolkulla ja nyt omenoiden painon liian alas. Rikki mikä rikki, sanoo Vaimo.

Seuraavaksi ohjelmassa on operaatio soseutus. Pikku-Karhua varten Vaimo keräsi monta kiloa soseomppua, jotta aamupuuron kanssa saa taas jotain ihan itse poimittua. Iso osa muista omenoista on Åkerö-lajiketta, joka omenatarhan omistajan mukaan on parhaimmillaan just ja tismalleen nyt. Testiomenan jälkeen Vaimo halusikin kerätä juuri tätä herkkua niin paljon kuin laukkuun vielä suinkin mahtui. Onneksi rouva Puutarhuri auttoi kassin selkään nostamisessa, yksin oli tasapaino (ja keräämisen kohtuus) hukassa. Saapa nähdä, millaisia herkkuja tulevalla viikolla syödään!

Turun parhaat suklaakakut

Kuluneen kesän aikana Aivopari on herkutellut monessa paikassa:


Kahvin ohella on tullut maisteltua yhtä sun toista ja nyt onkin aika vetää hieman lankoja yhteen ja todeta makeita totuuksia. Vaimolle ehkä maistuvat munkit, smoothiet tai porkkanakakut, mutta Puolison ehdoton kestosuosikki on suklaakakku.

Jos suklainen vaihtoehto miellyttää, mihin kannattaa Turussa suunnata? 

Korvan taakse kannattaa pistää kolme hyvin erilaista, mutta erinomaista suklaakakkupaikkaa. Valmiina?

Ensimmäinen valinta on ehkä yllättäenkin Café Picnic, jonka salaattitarjontaan Aivopari tutustui vastikään eräänä syksyisenä viikonloppuna. Jälkiruoaksi Puoliso maistoi Vaimon pöytään kantamaa tryffelisuklaakakkua ja hämmästyi. Koostumukseltaan hyvin tuhdin suklainen kakku sai nopean arvostelun: "Tässähän on kokonainen kakku tiivistettynä yhteen viipaleeseen." Ja se oli siis hyvä asia.

Toinen valinta on itsestään selvä: Legendaarinen Tintån suklaakakku! Vanukasmaisiakin ulottuvuuksia omaava Tintån talon suklaakakku tarjoillaan klassisesti kermavaahdon ja mansikoiden kera. Tämä on SE suklaakakku, jonka suklaasta muutoin piittaamaton Vaimo vaatii jaettavaksi.

Jotkut tykkää muhkummasta. Qwenselin suklaakakku hipoo täydellisyyttä.

Kolmas vaihtoehto oli Puolisolle täydellinen yllätys. Pitkään Aivopari oli täysin vakuuttunut Tintån suklaakakun ylivoimaisuudesta, kunnes eksyttiin Fortuna-korttelin Café Qwenseliin.  Kakun koostumus on raskas ja täynnä makua. Ensireaktio kakun ulkonäköön oli epäilevä - se näytti kuivalta - mutta wanhanajan tuhti suklaakakku vei mennessään. Qwenselin suklaakakun kaverina tarjoillaan itsetehtyä vaniljakastiketta.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Jekyll ja Hyde Turun Kaupunginteatterissa

Vaimolla on tapana heitellä Puolisolle sähköpostitse ylläreitä. Yleensä kyse on teatterilipuista, joiden hankintaan Puoliso ei enää voi sanoa ei. Niin tälläkin kertaa.

Riku Niemisen tähdittämä Jekyll ja Hyde sai erinomaiset arvostelut ensimmäisellä esityskaudellaan, jolloin Aivopari ei juuri huomioinut koko produktiota, jos nyt mitään kulttuuritapahtumia kaiken muun silloisen tohinan keskellä. Onneksi näytelmän saama suosio huomioitiin ja esitykset saivat jatkoa koko loppuvuodeksi.

Odotukset olivat melko korkealla, mikä useimmiten onnistuu vähintäänkin osittain pilaamaan kokemuksen. Jekyll ja Hydesta ei voi kuitenkaan sanoa edes kaiken hypetyksen jälkeen kuin hyvää. Kaikki odotukset täyttyivät, osin ylittyivätkin. Paikat permannon kuudennessa rivissä olivat tähän esitykseen yllättäen oikein hyvät. Kehuisiko tässä nyt sitten valaistusta, musiikkia, koreografioita, alkuperäisteoksen tulkintaa vai näyttelijäsuorituksia? Sanotaan lyhyesti, että kaikki oli huippua. Naapuripenkissä todettiin näytelmän päätyttyä, että Jekyll ja Hyde on laadultaan ja toteutustyyliltään Suomen mittakaavan ylittävä produktio, ja Aivopari on samaa mieltä. Tätä voisimme katsoa vaikka Lontoossa.

Turun Kaupunginteatteri ei kovin usein onnistu häikäisemään, vaan jää lähes aina jostain syystä vähän vajaaksi, piirun verran maaliviivan taakse. Nyt tuntuu hyvältä taputtaa kotikaupungin edustusteatteria selkään: uskomattoman hyvä suoritus! Kiitos, Turun Kaupunginteatteri. Välillä kannattaa dumpata Pikku-Karhu hoitoon ja kerätä voimat arkipäivän päätteeksi, vetää henkeä ja painella teatteriin. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja voi jumankauta, Riku Nieminen, ihan huikea suoritus!

Kohteen faktat:

  • Esitykset jatkuvat aina vuoden loppuun saakka, lippuja joihinkin loppuvuoden esityksiin saa vielä suhteellisen helposti
  • Jekyll ja Hyden tarina on raaka, mutta näytelmä keskittyy inhorealistisen verenvuodatuksen sijaan romanttisen kauhutarinan tunnelmaan ja vahvaan äänimaailmaan
  • Riku Niemisen näyttelijäsuoritus ei jätä kylmäksi, vaan todella ansaitsee kaikki saamansa seisovat suosionosoitukset

WAMissa suurin kaikista on rakkaus

Vielä tämän viikon ajan Wäinö Aaltosen museossa on esillä näyttely Suurin kaikista on rakkaus?. Vaimo on kiskonut Puolisoa hihasta aina kesäkuun puolestavälistä saakka, jotta näyttelyyn päästäisiin yhdessä. Pari viikkoa sitten lukuisat yrityksiksi lysähtäneet ponnistelut jäivät historiaan, kun viimein yhtaikaa käsillä oli aikaa, energiaa ja museoon sopivan sävyisä Pikku-Karhu.

Suurin kaikista on rakkaus? markkinoi itseään rakkauden monia puolia tutkailevana näyttelynä, mutta pääosin teokset lähestyvät teemaa lempeällä huumorilla, ilolla ja kepeällä erotiikalla. Näin suuri positiivisuus saa kokonaisuuden joskus vaikuttamaan pintapuoliselta, koska se ei ui erityisen syvissä vesissä (lue: heittäydy melankoliseksi). Vaimo jäi kaipaamaan enemmän, Puoliso sai riittämiin.

Valtaosa töistä herätti yllättävän paljon tunteita. Lieneekö syy lähtökohtaisesti Aivoparin mielentilassa, joka rakkaudelle pyhitettynä lauantaina vallitsi, vai voisiko kunnian antaa muitta mutkitta onnistuneelle näyttelylle? Rakkausnäyttely muistuttaa niin yksittäisiltä osiltaan kuin kokonaisuudessaan niin paljon erinäisiä Vaimon mieleen painuneita Kiasman näyttelyitä, että kumarrus on tehtävä WAMin suuntaan.

Taiteiden yö muutti näyttelyn rakkauslaulukaraokeksi.

Erityisen onnistunut on Markus Kåhren Ravintola Pidot, huone, jossa saa istua ravintolapöytään ja osallistua keskusteluun rakkauden olemuksesta muun muassa Piitu Uskin, Claes Anderssonin ja Mauri Ylä-Kotolan kanssa. Pidoista on saanut nauttia aiemmin Tampereella, jossa se on ollut Tapaus. Näin nytkin: Vaimon sai "ravintolasta" pois vain Pikku-Karhun jämerä komennus. Jo yksin Kåhren takia WAMiin kannattaa nyt mennä. Toinen hyvä syy on Pasi Tammi, joka leikkii genesis -symboliikalla ja antaa Eevalle uusia, kiinnostavia ulottuvuuksia. Vaimo arvelee, että Tammen tarinarikkaille töille yksinään voisi lahjoittaa koko näyttelyn nimen.

Pikku-Karhu kulkee WAMissa mukana kuin matkalaukut hotellissa: välimatkat rullaillaan itse, mutta henkilökunta vahtaa oikeaa hetkeä ja rientää apuun ennen kuin sitä ehtii kaivatakaan. Lastenvaunut kulkevat kätevästi hissillä kerroksesta toiseen. Kyllä vain, henkilökunnan avustuksella, nappiakaan ei tarvitse itse painaa. Suhtautuminen Pikku-Karhuun on lämmin eikä Aivopari joudu kiemurtelemaan siinä ikävässä tunteessa, että välillä vähän ääntelehtiväkin vauva ei olisi tervetullut museoympäristöön. 

Jälkipyykki on melkein antoisampi kuin itse näyttely, sillä Aivopari on tulkinnut monia töitä hyvin eri tavoin. Vierailu museossa kantaa Aivoparilla aika pitkälle, kun siitä vielä viikkojenkin jälkeen riittää keskusteltavaa. Vaimo myös harkitsee menevänsä Ravintolaan uudestaan, ennen kuin on liian myöhäistä. Kukapa tietää...jos nurkkapöytään piiloutuu, niin ehkä huoneeseen voi jäädä asumaan?

Kohteen faktat:
  • Suurin kaikista on rakkaus? -näyttely on koettavissa sunnuntaihin 8.9.2013 asti
  • Liput 6 €, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi
  • Vaunuilu WAMissa on helppoa, ja museosta saa myös tarpeen vaatiessa lainata kevyitä rattaita Pikku-Karhua isommille lapsille

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Stefan's Steakhouse

Turkuuksien kesä on puolivahingossa painottunut ravintoloihin ja kahviloihin. Pikku-Karhun kanssa liikkuessa on tullut huomattua, että monet liikunta-aktiviteetit tai tapahtumiin osallistumiset vaativat vaivannäköä tai lapsenvahtia. Ja mehän olemme laiskoja.

Stefan's Steakhouse on vallannut ravintola Hermanin vanhat tilat.
Toisaalta, Turun kesän olennaisin osa on jokiranta. Ja kesäterassit ovat sopivasti Aurajoen ääressä. Saako tällä verukkeella taas kirjoittaa siitä, että ollaan syöty? No kiva.

Stefan's Steakhousen terassimenu poikkeaa linjaltaan ravintolan vakiolistasta. Menussa on onnistuneesti ajateltu parilla oluella iltaa istuvia ja lomailijoita. Aivoparikin löysi edestään hampurilaisateriat. Tavoistaan poiketen Vaimo heittäytyi purilaisen vietäväksi, koska luotti Stefanin laatuun aiempien kokemusten pohjalta. Se myös kannatti, sillä hampurilaisen jauhelihapihvi oli Black Angus -härkää ja - nyt valmiina tautologiaan - erittäin hyvää.

Erityismainintoja ei tule, vaikka Stefanin terassilla viihtyisää olikin. Aterian sämpylät ja lisukkeet olivat hyviä, mutta ei niistä postausta saa aikaiseksi. Palvelun nopeudesta sitä vastoin tulee bonuspisteitä. Vaikka sekä terassilla että ravintolassa oli paljon populaa, tilauksemme otettiin nopeasti ja annokset kiikutettiin pöytään ilman odottelua.

Vanhan Hermanin panimoravintolan tiloissa toimivan Stefan's Steakhousen kesäterassi on sijainniltaan mainio jokirannan liikenteen seuraamiseen. Vähän etäämpänä keskustasta kuin moni Aivoparin suosikki, maisema on piristävä: päivämatkoja tekevät höyrylaivat puksuttavat edestakaisin Aurajoessa ja muistuttavat, että niilläkin voisi tehdä pienen retken, jos saisi aikaiseksi.

maanantai 19. elokuuta 2013

Kylläpä on kulttuuria: JÅ-karnevaali

-karnevaali valtasi jokirannan viime viikon lauantaina. Viime tingassa Aivoparin tavoittanut karnevaali tarjosi monta kokemusta tiiviissä paketissa. Bad Ass Brass Bandin soitto kuului mukavasti valloittamamme jäätelöbaarin terassille, sitä seuraava Teatterisillan sambaesitys vielä paremmin. 

Teatterisillalla näkyi ja kuului samba. Ay-ay-ay!
Jokirantaan tuodut aktiviteetit tuli koluttua melkoisen ahkerasti läpi, vaikka kaikki ei oikein auennut. Katuun piirtäminen on kuitenkin aina hauskaa - ja tarpeeksi yksinkertaista - joten Vaimo käytti tuttuun tapaan tilaisuuden hyväkseen. Hulavanteen pyörittämistaitojaan esittelemään Puolisoa ei saanut millään ilveellä, vaikka kotona harjoittelu on tehnyt aloittelijasta jo ihan amatöörikelpoisen. Ei mennyt läpi Vaimon kehu. Puoliso sirkustaiteilee edelleen neljän seinän sisällä.

Tanssiva joulukuusivaras esiintyi myös katutasossa.
Auransillan kupeeseen pystytetty lava tarjosi sekin katsottavaa. Tanssiva joulukuusivaras steppaili ensin karnevaaliyleisön joukossa ja nousi sitten lavalle sooloilemaan. Tanssiteatteri ERI:n Kuoleva joutsen herkisti Vaimon, vaikka esitys oli kovin lyhyt ja sitä häiritsi huomion kiinnittyminen katutaiteen luomiseen. Tä oli ihan kiva. Kokonaisuutena lavashow ei ollut tarpeeksi taidokas herättääkseen ihastusta, mutta mikäs siinä. Kiintopiste olikin itse tekemisessä, ei vierestä seuraamisessa.

Kaikki JÅ-karnevaalin elementit eivät ihan auenneet.