maanantai 22. heinäkuuta 2013

Kesävihannekset Kauppatorilta - Sorri on kerrostalokodin oma kasvimaa

Turun Kauppatori on täynnä myyntipisteitä, joissa kaupataan vihannesta ja hedelmää jos jonkinlaista. Outoa kyllä, jossain määrin riippumatta siitä, onko myytävien tuotteiden sesonki vai ei. Aivopari skippaa ihan suosiolla suurimman osan kojuista ja suuntaa Sorrille.
Joku kävi taas torilla. Ja se joku ei taaskaan lopettanut täyteen kassilliseen.
Sorri on klassikko eikä sen laatu ole vielä kertaakaan pettänyt meitä. Valikoima seuraa tyylikkäästi sesonkia. Joskus käy niin, että Vaimon haikailemaa sorttia, esimerkiksi tänään punakaalia, ei löydy Sorrin tiskiltä. Silloin pitää piipahtaa parin metrin päässä olevaan naapuriin, jonka tarjonta on useimmiten laajempi.

Sorri vetää kuitenkin aina pidemmän korren viimeistään asiakaspalvelussa. Jos ostoksille joutuukin joskus menemään, no, sanotaan nyt vaikka nätisti että stressaantuneena, vastassa on vastustamattoman hyväntuulinen tyyppi, jonka olemus kujertaa "hei meillä on ihan tuoretta parsakaalia ja se maistuu taivaalliselta, eikö ole ihanaa?". No on se ihanaa, hemmetti. Eikä sitten enää v*tuta Vaimoakaan. Kun meillä kaikilla on niin ihanaa.

Hassun näköinen taustalla moikkaava salaatti
on romainen ja jäävuorisalaatin risteytys.
Kysyvää osataan auttaa ja monesti Aivopari saa kysymättäkin hyviä vinkkejä vaikkapa erilaisten salaattien kokeilemiseen. Tällä kertaa Vaimo nappasi myyjän suosituksesta romaine- ja jäävuorisalaatin yhdistelmän, joka muuten maistuu tismalleen romainelta, joka on vangittu rapean jäävuorisalaatin sisään. Ylläri? Sen kaveriksi lähti väriltään syvänpunainen tammenlehvä Mörkö.

Myös Pikku-Karhun vihannesmössöt valmistuvat usein Sorrin tuotteista, ja tippuu niitä parsakaalipaloja puolivahingossa Pehmoisellekin. Kumpikaan ei ole napissut, vaan pyytää aina ahkerasti ännu mera.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Max Walter Svanberg - Outo lintu

Kesä 2013 toi Turun taidemuseoon ruotsalaisen surrealistitaiteilija Max Walter Svanbergin (1912 - 1994) taidonnäytteitä 72 teoksen edestä. Svanberg on yksi naapurimaamme kansainvälisesti tunnustetuimmista taiteilijoista, mutta silti jostain syystä Turun näyttely on ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Taidemuseossa 15.9 saakka esillä oleva Outo lintu -näyttely  esittelee kattavasti taiteilijan uran eri vaiheissa käyttämiä tyylejä ja tekniikoita: lehtileikkeistä koottuja kuvakollaaseja, piirustuksia, mustavalkoisia ja värikkäitä maalauksia, picassomaisia figuureja sekä dalimaisia maisemia ja kelloja, helmimosaiikkeja sekä Moliéren Ihmisvihaaja-näytelmään tehdyn naisen juhlapuvun. Paljon nähtävää kerrassaan!

Vaikka Svanbergillä yksi tekniikka on saanut jatkuvalla syötöllä väistyä toisen tieltä, ovat hänen temaattiset motiivinsa säilyneet läpi koko uran. Näyttelyn nimi paljastaa yhden keskeisimmistä: teoksista löytyy hyvin usein eriskummallisen näköisiä lintuja. Lintujen lisäksi kuvissa on paljon myös mystisiä ja eroottisia naisfiguureita, jotka muuntuvat unenomaisesti erilaisiksi faabelieläimiksi sekä sulautuvat kasvillisuuden joukkoon.

Unisena opastetulla kierroksella

Aivopari sai rauhassa nauttia Outo lintu -näyttelyn opastetusta kierroksesta, kun Pikku-Karhu nukahti vaunuihin jo alkumetreillä. Kaikuvat näyttelytilat ja jalkojen alla nariseva lattia häiritsivät häntä vain hyvin vähän. Aivopari suosittelee näyttelyn kokemista nimenomaisesti opastettuna, koska opas tuntui osaavan asiansa erinomaisesti ja onnistui valottamaan teosten syntyhistoriaa sekä Svanbergin elämänvaiheita kattavasti.

Outo lintu -näyttelyn jälkeen kävimme myös toisessa kerroksessa esillä olleessa Kootut teokset -näyttelyssä, jossa oli näytillä Turun taidemuseon omia teoksia ja jonka teemana oli tarinallisuus. Siirtyminen toiseen kerrokseen ei tuottanut ongelmia, koska meidät ohjattiin käyttämään museon takaosasta löytyvää hissiä. Kierrokset Turun taidemuseossa onnistuvat helposti siis myös lastenvaunujen kanssa.

Päärynäpizzaa ravintola Tintåssa

Edellisellä visiitillämme Tintå:on (miten tämä kirjoitetaan? Kommentoi!) Vaimo tilasi uudistuneen kesämenun mukanaan tuoman päärynä-sinihomejuustopizzan. Hieman eksoottiselta kalskahtava pizza on sittemmin ollut tiuhaan puheenaiheena. Vaimo on kertonut sesonkiannoksesta tutuille ja tuttaville. Taidemuseovisiitin nälkiinnyttäminä päätimme taasen poiketa Tintå:on. Ja oli ihan selvää, että kumpainenkin halusi maistaa tätä kesän kuumaa villitystä.

Saavuttuamme ravintolan edustalle meinasi epätoivo yllättää. Ravintolan terassi oli tupaten täynnä markkinahumuisia ihmisiä. Niin käsityöläismarkkinat kuin myös keskiaikaiset markkinatkin olivat käynnissä viimeistä päivää. Sisällä kuitenkin näytti paremmalta: yllättävän monia pöytiä oli vapaana. Tintån terassilla oli tullut muutamaan otteeseen vierailtua vaunujen kanssa, mutta sisätiloihin menimme nyt Pikku-Karhun kanssa ensimmäistä kertaa. Vaikka ravintola saattaakin näyttää hieman ahtaalta, ei ongelmia vaunujen kanssa syntynyt, vaan saimme ne näppärästi sijoitettua pöytämme viereen. Ilmeisesti myös muut olivat huomanneet ravintolan yllättävän tilavuuden, koska kanssamme yhtä aikaa ruokaili useita muitakin lapsiperheitä.

Tintån keittiö pyöri täydellä teholla, vaikka sisällä olikin pöytiä vapaana. Kuulimme asiasta tarjoilijalta, joka tuli erikseen pahoittelemaan palvelun hitautta. Varsinaisesta hitaudesta ei kuitenkaan ollut tietoakaan, koska saimme annoksemme reilusti alle puolen tunnin.

Edessä basic & takana med savupekoni.

Tunnettu sanonta kuuluu: "Tintåssa on Turun parhaat pizzat - tai eihän ne oikeastaan pizzoja edes ole." Sanonta tuli taas kertaalle todettua oikeaksi: Tintån pizzat ovat selvästikin nousseet pizzuuden seuraavalle asteelle. Aivopari ei tässä tarjoile analyysiä annoksista, mutta vinkkaa seuraavaa: päärynä-sinihomejuustopizzaan saa lisätäytteenä erittäin rapeaa pekonia - nam!

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Turun Kauppahalli tarjoaa teetä ja sympatiaa

Tämä ei ole suoranaisesti kesäjuttu, koska Aivopari käy Turun Kauppahallissa tasaisesti ympäri vuoden. Mutta Kauppahalli on niin iso turkuus, että se ansaitsee paikkansa tässä blogissa.
Historiallinen Kauppahalli koristaa Turun keskustaa.
Siellä on pari salaisuutta, nähkääs. Ensimmäinen on Turun Tee ja Mauste, jossa on harrastajallekin vastaansanomaton valikoima erilaisia teelaatuja: mustaa, vihreää ja valkoista kymmenissä eri sekoituksissa. Gunpowderia, ruoholehteä ja teekukkia. Vaikka ja mitä. Teen ja tarvikkeiden lisäksi Turun Tee ja Mauste myy esimerkiksi kuivattuja ruusunmarjoja, joista Vaimo etenkin syksyisin tai nuhaisena uuttaa kuumia juomia. Niinpä niin, ruusunmarjat pitäisi kai jaksaa kerätä itse. Hoovee, en jaksa. Ostan ja olen onnellinen. T: Vaimo

Pähkinöitä, nuudeleita, hedelmiä...
Kysymällä löytyy kaikkea.
Toinen salaisuus Turun Kauppahallissa on Kilimanjaro Shop. Ja nyt käsi ylös, kenellä muulla kuin Vaimolla alkaa aina tässä kohtaa soida päässä "les neiges du Kilimandjarooo..."? Tämän salaisuuden sisällä on itse asiassa kaksi alakohtaa: pähkinät ja thaimaalainen inkivääri. Kilimanjaro Shopin pähkinät ovat huippulaatuisia, vaikka kilohinnat ovat lähellä supermarketeissa yleistä Mr. Peanutia, jonka keskinkertaisesta laadusta Aivopari ei keksi tähän hätään tarpeeksi terävää ilmaisua.

Inkivääri taasen on mainio juttu juuri siksi, että se on thaimaalaista. Aivopari on löytänyt ketjukaupoista poikkeuksetta vain kiinalaista inkivääriä. Luomua tai ei, Kiinan maaperän saastuneisuus tekee thaimaalaisesta inkivääristä huomattavasti haluttavamman ostoksen kuin verrokkinsa. Välillä Vaimo sortuu Kilimanjaro Shopin tiskillä myös kuivattuihin hedelmiin. Karkkipäivän perustelee yleensä se, että esimerkiksi kuivatut baaanilastut on makeutettu pienellä määrällä hunajaa eikä käsitellyllä sokerilla. Elikkäs 2 - 0, Mr. Peanut. Käytännössä Pikku-Karhun vaunujen alakoppa yleensä täyttyy, ihan noin niin kuin pahan päivän varalle.

Jokisen lihaliike palvelee myös lemmikkejä.
Mahtuuko vielä yksi? Suurimman huomion kohteena Kauppahallissa on pääovelta tervehtivä Reino Jokisen lihakauppa. Aivopari on vielä noviisi tiskin hyödyntämisessä omiin tarpeisiinsa, mutta Pehmoinen saa täältä herkkuluunsa.

Lihakaupalla on oma tarjontansa perheen nelijalkaisille. Hinta jää helposti puoleen siitä, mitä lemmikkiliike veloittaa käntyistään ja luut ovat taatusti tuoreita. Ruoastaan tarkka Pehmoinen ainakin kelpuuttaa Kauppahallin tuotteet ruokavalioonsa, etenkin, kun saa itse olla mukana valitsemassa. Koirilta nimittäin ei estetä pääsyä Kauppahalliin, vaan ne saavat kulkea mukana ostoksilla.

Mikäli Kauppahallin aidosta, vanhanajan fiiliksestä haluaa nauttia, kannattaa siellä käydä kiireesti. Kunnostustyöt ovat hyvässä vauhdissa ja remontin myötä koko halli saa uuden esteettisen ilmeen. Sitä odotellessa Aivopari nauttii Kauppahallin nykyisestä värimaailmasta ja siitä, että tietää vielä hetken, missä mikäkin liike ja levähdyspaikka on.

Asiakkaiden iloksi pienyrityksillä on ihan ikioma huumorintajunsa.
Viimeksi Kaarinan Paakari mainosti kyltillä, jossa luki
"Ympäripyöreä tarjous: viisi munkkirinkilää vitosella!"

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Mustikkakauden avausottelu

Sunnuntai, mikä ihana tekosyy. Vaimo vietti terapeuttisen aamupäivän mustikkametsässä. Missä? Turussa tietysti, mutta sen enempää Vaimo ei sitten suostukaan kertomaan. Etsikää omat apajanne. Utelemati.

Mustikkakausi on nyt meilläkin avattu.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Café Qwensel - kätketty kahvila Fortuna-korttelissa

Café Qwenseliin on vaikea mennä vahingossa, sillä sen keskeinen sijainti Turun Fortuna-korttelissa on ovelasti piilossa punaisten puutaloseinien takana.

Café Qwenselin sisäänkäynti on piilossa Fortunan sisäpihalla.
Qwenseliin täytyy ja kannattaa löytää. Tismalleen samassa paikassa on pidetty kahvilaa yli 80 vuoden ajan, vain omistajat ovat vaihtuneet. Tämänhetkistä Qwenseliä on pyöritetty kolme vuotta ja heillä on oma huippuerikoisuutensa: saksanpähkinäpiirakka.

Aivopari jätti polkupyörät portin ulkopuolelle ja käveli sisäpihalle hiljaiseen paratiisiin. Aamupäivällä aurinko paistaa suoraan Café Qwenselin sisäpihalle ja puisten pihapöytien alla on show - lukemattomia pikkulintuja, jotka juovat pienistä sadevesilätäköistä pihakiveykseltä ja napsivat maahan pudonneita pullanmuruja.

Kahvila on vanhassa, historiallisessa puutalorakennuksessa, eikä pidä itsestään kovaa meteliä. Sisällä on pöytä, jolta löytyy pieni joukko erilaisia piiraita ja kakkuja, suolaista ja makeaa. Valikoima vaihtelee riippuen siitä, mitä keittiössä on päätetty kulloinkin leipoa. Pienessä erillisessä huoneessa kahvion sisällä on muutama asiakaspaikka. Huone on sympaattinen ja muistuttaa nukkekotia. Sellaista vanhaa ja hienoa, ei niitä 90-luvun muovihirviöitä. Sisälle Café Qwenseliin ei olisi lastenvaunujen kanssa menemistä, mutta pihalle mahtuu hyvin.

Café Qwenselissä on pöytiintarjoilu...

...ja kahvi kaadetaan
wanhanajan posliinikannuista.
Harvinaista tässä kahvilassa on se, että tilaus tehdään sisällä, mutta edes kahvikuppia ei tarvitse itse kantaa terassille. Tiskiltä kuuluu maksun jälkeen nopeasti ystävällinen "kiitos, tuomme hetken kuluttua pöytään". Aito pöytiintarjoilu on todella harvassa. Täällä se tehdään vieläpä punotuilla tarjottimilla ja kirjavasta joukosta antiikkiastioita. Kahvi kannetaan pöytään posliinikannussa. 

Aivopari koemaistoi talon suklaakakkua ja sitä suositeltua erikoisuutta, saksanpähkinäpiirasta. Tähän asti Tintån suklaakakku on saanut erityisesti Puolisolta parhaat pisteet, mutta se sai nyt kilpailijan. Myös saksanpähkinäpiiras oli taivaallista. Ainoa miinus tulee kahvista, joka oli sekä Vaimon että Puolison makuun liian lirua.

Qwenselin sisäpihalla muu maailma unohtuu hetkeksi.

Café Wäinö

Aivopari koki ikävän pettymyksen, kun päätti nauttia aamupäivästä aikaisella lounaalla Wäinö Aaltosen Museon kahvilassa. Café Wäinön tilat ovat ihan kelvolliset. Kahvila on valoisa, funkkistyyliin sopivan kermansävyinen ja muutama pöytä on asetettu myös terassille. Tiskillä on enemmän kuin vaadittu sarja erilaisia leivoksia ja piiraita sekä mehevän näköisiä korvapuusteja. Henkilökunta, joka kymmenen aikaan aamupäivällä on juuri avannut, näyttää tympeältä ja onkin sitä. Varsinaisesti tervetullut olo ei sisäänastuessa tule. Yleisvaikutelma antaa odottaa, että museokahvilan lounas on tasokas, mutta miksi se sitten jää lautaselle?

Siksi, että pasta carbonara ei ole koskaan kuullutkaan pasta carbonarasta, saati nähnyt sellaista. Sipulin Wäinö on tavannut ja siitä onkin tullut sen ainoa ystävä. Pasta näyttää erehdyttävästi valmisaterialta.


Siksi, että kermakastikkeen osaa näyttelevä suolavesi valuu sivusalaattiin asti. Ei se sinänsä mitään vahinkoa tee, sillä sivusalaatti on juuri sitä: salaatti siinä sivussa. Siis yksi salaatinlehti siinä pastakasan vieressä.

Lounaaseen kuuluu salaattipöytä, joka näyttää oikein hyvältä. Mutta ei sekään oikein onnistu kuin olemaan kaunis. Valikoima on hyvä ja raaka-aineet ovat tuoreita. Salaattipöytä on kuitenkin todella rasvainen: öljyssä ja juustokuutioissa ei ole säästelty. Vaimo on nälkäinen, mutta ei ainakaan tänään pysty syömään täällä.

Pasta on mitä luultavimmin lämmitetty mikrossa ja se jää lautaselle lohduttamaan saman kohtalon kokevia tomaattilohkoja. Puolison valitsema lohikeitto on vähemmän epäonnistunut ja tulee syödyksi, mutta ei sekään ole mikään elämys. Lounastaa täällä ei kannata. Café Wäinön kahvi on tosin hyvää ja sitä saa santsata, joten pelkälle miinukselle aamulounas ei jää. Henkilökuntakin on piristynyt siihen mennessä, kun Aivopari palaa terassilta hakemaan tokat kupillisensa. Kahville voidaan siis vielä tulla vaikka Pikku-Karhun kanssa, sillä kahvioon on esteetön kulku, ja antaa Café Wäinölle uusi tilaisuus. Korvapuustinkin Vaimo voisi ehkä testata, ihan kulttuurisyistä.

Kahvila Kotikeittiö Herkkuhetki

Lounaskahvilassa on terassi sadesäälläkin.
Joskus on hyvä, että vakiopaikkaan ei yllättäen pääsekään. Silloin on pakko löytää jotakin uutta.

Aivopari otti eräänä sadeaamuna Pehmoisen mukaan pitkälle kävelylle ja haaveili kahvilan terassilla istumisesta päivän lehteen uppoutuneena. Kuinkas sitten kävikään?

Vakiopaikassa ei ollut avattu terassia lainkaan, koska vettä sattui hieman tihuttamaan. Pehmoisen kanssa sisään ei tietenkään ollut asiaa, joten oli keksittävä lähistöltä uusi kelvollinen paikka.

Toisella puolen Hämeenkatua näkyi olevan pari pientä puupöytää lounaskahvilan edessä ja ovi kutsuvasti auki. Sinne!

Lounaskahvilan kaukaa katsottuna nuhjuinen ulkomuoto oli Aivoparin suureksi onneksi pelkkää pintaa. Ovensuusta tervehti itse rouva omistaja ja kutsui hyväntuulisesti peremmälle. Sisällä meitä odotti kodikas ja pullantuoksuinen kahvio.

Herkkuhetkessä tiedät olevasi Turussa.
Kun Aivopari pohti, mitä hyvää kahvin kanssa maistaisi, ehdotettiin perinteisiä pullia, jotka olivat yhä lämpimiä. Ne veivätkin sitten kielen mennessään. Ei tarvinnut jutella aamiaispöydässä, iso plussa.  Aivan ihania pullia! Omistaja kertoi hakevansa raaka-aineet aina aamuisin ja vain sen päivän tarpeisiin, jotta kaikki on mahdollisimman tuoretta. Tutustuttuaan paikkaan Aivopari ei epäillyt tätä hetkeäkään, vaan päätti yhteistuumin palata pian ja kokeilla seuraavaksi kotiruokalounasta.

Kodinomainen kahvila on tunnelmaltaan ihanan lämmin.
Ulkona oli todella rentouttavaa istua ja nauttia pitkästä aamusta. Mitäpä siitä, jos vähän satoi, olihan meillä kumisaappaat ja sateenvarjo mukana. Maisema Herkkuhetken pieneltä terassilta on toki Hämeentielle, joka ei ole koskaan kaunista katseltavaa. Ruumiinravinto ja ilmapiiri olivat kuitenkin niin onnistuneita, että ei muulla ollut niin väliä. 


Hauska yksityiskohta Herkkuhetkessä oli se, että Pehmoinen sai oman aamiaisen: keitettyä kanaa pahvilautasella. Tämän jälkeen karvakorva ei varmaan pahastu, jos poikkeamme Herkkuhetkeen jatkossakin.

Pehmoinen joutui yrityksestään huolimatta ruokailemaan ulkosalla.

Nummen Pyörä eli Sinä päivänä, kun Vaimo polkupyörän osti

"Minä poljen, sinä ohjaat, niin kuin tanssi matka käy..." Paitsi ettei käy. Pirun ylioptimistinen kesärallatus. Meillä ei viime päivinä ole kukaan polkenut mummolaan, syystä että Vaimon rakas Nopsa Picnic -polkupyörä otti lopputilin. Sille oli liian pitkään asetettu kohtuuttomia vaatimuksia Turun ja lähialueiden maastossa, vaikka Picnic on sielultaan vain pikkuinen kaupunkipyörä.

Jokaisella pilvellä on onneksi hopeareunuksensa. Nopsan näytettyä Vaimolle keskisormea tällä oli monen vuoden kärvistelyn jälkeen lupa lähteä polkupyöräostoksille. Eikä siihen tarkoitukseen kelvannut nyt se iänikuinen Tori.fi tai Poliisin huutokauppa. Vaimo sanoi sen jo edelliskesänä: uusi pyörä. Oma pyörä. Ei tuttavan vajasta löytynyt, ei isoäidin vanha, eikä kokoon teipattu. Niin söpö kuin Nopsis olikin, oli rakkaus siihen hengenvaarallista. Jos oma henki tai edes aivovammattomuus ei ennen ole vaakakupissa niin paljoa painanutkaan, että siltä suojautumiseen panostaisi, nyt on ajateltava Pikku-Karhua, Pehmoista ja miksei vähän Puolisoakin.

Aivopari paineli suoraa tietä Nummen Pyörään. Varma nakki, Vaimo ajatteli ihan vain kuulopuheiden perusteella. Ja olihan se. Uuden polkupyörän ostaminen on ihanan kesäinen turkuus. Tällainen shoppailu on jo lähtökohtaisesti herkullista, mutta tänään oli lisäksi hellepäivä ja Vaimoa sattui palvelemaan varmasti paras pala henkilökunnasta. Puoliso on saanut kokea tämän saman hauskuuden jo keväällä. Silloinkin Nummen Pyörässä onnisti sekä polkupyörän että asiakaspalvelun suhteen.

Hyvissä hyppysissä Vaimo tutustui osaavasti poimittuihin vaihtoehtoihin ja koeajoi niitä tarkoitukseen sopivalla sisäpihalla. Kokonaisen tunnin opiskelun ja tutustumisen jälkeen Vaimo osoitti uutta unelmapyöräänsä. Arvatkaapa, oliko se juuri se pyörä, jonka Vaimon alkubriiffauksen kiltisti ja ihastuttavan aidosti kuunnellut myyjä oli ihan ensimmäisenä ottanut esiin! Jotkut vaan osaa.

Lastenistuin Pikku-Karhulle


Hieman herkkäkin hetki mahtui tähän turkuuteen: Pikku-Karhulle ostettiin pyöräistuin. Oli iloinen yllätys, että lastenistuimen saa myös polkupyörään, jossa ei ole tavaratelinettä. Tämä nimittäin helpotti suuresti Vaimon pyörävalintaa. Puolison pyörää varten Aivopari osti lisäkappaleen, jotta Pikku-Karhun istuinta on helppo siirrellä pyörästä toiseen ilman työkalujen kanssa leikkimistä.

Pian tulee se aika, kun Pikku-Karhu on tarpeeksi iso tullakseen mukaan Aivoparin pyöräretkille. Ja vaikka sinne mummolaankin, jonne ajellessa pilvenhattaraa ei näy. Jos tässä blogissa olisi tapana käyttää sydänsymboleja, näkisitte nyt sellaisen.

Faktat kohteesta:
  • Nummen Pyörällä on hyvä maine sekä harrastajien että tavispyöräilijöiden parissa
  • Henkilökunta on asiantuntevaa ja ainakin tänään sillä oli aikaa Vaimolle kiireestä huolimatta
  • Uusien ja käytettyjen polkupyörien valikoima on laaja
  • Palvelu ei lopu kassan kilinään - polkupyörän huolto pelaa ostoksen jälkeen                        pitkälle tulevaisuuteen

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Jokke Jokijuna ja Jakke Jokilautta

Jokke suuntaa kohti satamaa.
Vihdoinkin! Jo viime kesänä Vaimo haikaili sympaattisen Jokke Jokijunan kyytiin, mutta kuten moni  muukin asia, se jotenkin jäi. Tänä kesänä Jokke on puksuttanut Aivoparin ohi monta kertaa. Selitys sille, miksi kyytiin ei vielä alkukesästä hypätty, löytyy upouudesta Jakke Jokilautasta. Sen saapumista odotettiin kesäkuun loppuun asti.

Jokke ei siis enää kierrä Aurajoen rantoja yksin, vaan se on saanut seuraa jokea pitkin kulkevasta Jakesta. Samalla lipulla pääsee sekä jokijunan että -lautan kyytiin, ja ostetulla lipulla saa matkustaa kumpaisessakin menopelissä niin paljon kuin huvittaa.

Pikku-Karhu nousi junaan melko helposti parin rapun yli nostamalla. Viimeisessä vaunussa on toki myös ramppi, mutta sitä ei lastenvaunujen takia tarvinnut laskea alas. Jokilautalla kulkeminen Pikku-Karhun kanssa on sen sijaan haastavampaa. Tarkkaan ottaen vaunuilla kulkeminen tarkoittaa Jakke Jokilautan kohdalla sitä, että kyytiin ja pois pääsee täysin kivuttomasti vain yhdellä laiturilla. Sillä, joka poimii matkustajat Apteekkimuseon edustalta.

Jakke Jokilautan pysäkillä saattaa odottaa muutama rappunen.
Toinen laituripysäkki asettaa pienen haasteen: vaunut täytyy nosta rappusten yli ja kiertää sitten jokivarren kapeaa tietä pitkin, kunnes pääsee raputtomasti varsinaiselle rantakadulle. Hankalinta Pikku-Karhun kanssa on viimeisellä laituripysäkillä, koska Forum Marinumin päässä matkustajaa odottavat rappuset, joista ei pääse yli eikä ympäri. Suositeltavinta on mennä kyytiin Apteekkimuseolta, nauttia jokimatkasta edestakaisin ja nousta taas maihin lähtöpisteessä.

Jokijuna näyttää hilpeältä, mutta käytännössä se on jopa vähän tylsä. Junassa on mukavaa katsella maisemia, kun ollaan etäämpänä keskusta-alueesta. Esimerkiksi Turun linnaa ja sen puistoa on hauska katsoa uudesta perspektiivistä. Tavanomainen köröttely tutussa jokirannassa ilman erityistä nähtävää taasen ei anna virikkeitä ainakaan aikuisille.

Jokilautta sen sijaan ei näytä suurelta karnevaalilta, mutta on todella hauska tapa kulkea keskustasta satamaan tai istua yhdellä. Jep, niillä on oikeudet. Jäätelön ja kahvin lisäksi lautalla voi istua vaikka oluella, mikä tekee jokilautasta käytännössä jokijunaa enemmän aikuisten paikan. Tosielämässä kun asiakaspaikat menevät helposti niille, jotka istuvat lautalle ottamaan enemmänkin kuin sen yhden.

Keskipäivän ruuhkassa jokilauttailu on lapsiperhekeskeistä, mutta illalla hulabaloo rauhoittuu ja lautalla on ihana tunnelma. Meistä se illan viimeinen kotiinpaluumatka oli kovin romanttinen. Pikku-Karhu oli uinahtanut vaunuihinsa ja Aivopari keskittyi salsamusiikin ja ilta-auringossa kylpevän rantamaiseman lisäksi vain toisiinsa. Iltaseitsemän jälkeen sunnuntaina lautalla oli vain muutama kanssamatkustaja ja raukea ilmapiiri. Jakke Jokilautan kyydistä jäi toimeliaan päivän lopuksi mahtava fiilis.

Jokijunassa Turun linnakin saa uuden ilmeen.
      Faktat:
  • Aikuiset 4 €, perhelippu (2+2) 10 €
  • Yhdellä lipulla saa matkustaa sekä jokijunalla että -lautalla koko päivän ajan
  • Jokilautalla on B-oikeudet
  • Jokijunaan on helppo nousta vaunuillakin, jokilautalla osa pysäkeistä ei sovi vaunuileville

Yksi jos toinenkin Åbos

Aivopari ei ole ainoa turkuuksien ystävä. Tähän mennessä mukaan on tarttunut jo kolme erilaista opusta, joiden avulla Turussa voi kesäillä, jos ei itse ole (tai kesälomavaihteella jaksa olla) kovin kekseliäs. Sisällöllisesti oppaat eivät tuo kesäpuuhalistaamme juurikaan uutta, mutta on hauskaa, että muutkin ovat ahkerasti samalla asialla. Siitä vaan kulttuuriopas mukaan-med ja ulos!

Jå, kyllä me pidetään nämä tallessa.

Café Victor - maisemakahvila Turun taidemuseossa

Aivopari ja Pikku-Karhu lähtivät aamiaisbrunssin jälkeen sunnuntaikävelylle keskustan suuntaan. Tarkoituksena oli piipahtaa jossain uudessa paikassa kahvilla, ehkä jokijunailla ja käväistä Keskiaikaisilla markkinoilla. Päivän kuumuus ajoi pesueen kuitenkin nopeasti kohti sisätiloja ja päätimme käydä testaamassa hienoista näköaloista tunnetun taidemuseon kahvilan Café Victorin.

Jos ei jaksa tuijottaa kaukaisuuteen,
voi katsella suihkulähdettä.
Vaunujen kanssa liikkuminen kävi vaivattomasti, kun löysimme pääsisäänkäynnin oikealta puolelta kumipyörillä kulkevien kansalaisten oman väylän. Siitä vaan minihissillä kahvilan tasalle ja tutustumaan tarjontaan.

Café Victorissa aikuiset voivat istahtaa terassille
ja vahtia viereisessä leikkipuistossa touhuavaa jälkikasvua.
Café Victorin yhteydessä on pieni museokauppa, jossa myydään paljon ajankohtaisiin ja menneisiin näyttelyihin liittyvää tilpehööriä. Kiinnostusta herättivät esimerkiksi käsintehdyt riipukset ja pienet suurennuslasit sekä lasten värityskirja, jossa ei todellakaan tarvinnut pysyä viivojen sisällä, vaan mielikuvitusta sai käyttää mielin määrin. Värinää! -värityskirja laitettiinkin toivelahjalistalle. Tosin hetken verran täytyy vielä odotella, että Pikku-Karhulla alkaa pysyä kynä kädessä...

Vaimo suhtautui kahvilan herkkutarjontaan positiivisesti, mutta Puoliso oli epäilevämpi. Raparperipiirakka näytti muka jotenkin kulahtaneelta ja Aivopari päätyi mässäämään korvapuusteilla. Ne olivatkin positiivinen yllätys: voita, sokeria ja kanelia ei puuttunut, ja mehevyys veti vertoja mökkeilylle mummolassa. Odotukset eivät olleet alunperin korkealla, koska olimme liikkeellä todella myöhään. Pisteet siis puustista ja kahvista sekä erityisesti terassin näköalasta.

Taidemuseon pääsisäänkäynnistä näkyy pitkä kaistale Turkua.
Vaimo oli aiemmin bongannut taidemuseon mainoksen Max Walter Svanbergin Outo lintu -näyttelystä ja innostunut teosten tematiikasta sekä taiteilijan mahdollisesta yhteydestä fanittamaamme August Strindbergiin.

Kun ilmoitus ilmaisesta opastetusta kierroksesta, joka alkaisi 15 minuutin päästä, kantautui Aivoparin korviin, oli mahdotonta kieltäytyä tarjouksesta. Näyttelystä tarkemmin Svanbergia esittelevässä postauksessa.