lauantai 13. heinäkuuta 2013

Kahvila Kotikeittiö Herkkuhetki

Lounaskahvilassa on terassi sadesäälläkin.
Joskus on hyvä, että vakiopaikkaan ei yllättäen pääsekään. Silloin on pakko löytää jotakin uutta.

Aivopari otti eräänä sadeaamuna Pehmoisen mukaan pitkälle kävelylle ja haaveili kahvilan terassilla istumisesta päivän lehteen uppoutuneena. Kuinkas sitten kävikään?

Vakiopaikassa ei ollut avattu terassia lainkaan, koska vettä sattui hieman tihuttamaan. Pehmoisen kanssa sisään ei tietenkään ollut asiaa, joten oli keksittävä lähistöltä uusi kelvollinen paikka.

Toisella puolen Hämeenkatua näkyi olevan pari pientä puupöytää lounaskahvilan edessä ja ovi kutsuvasti auki. Sinne!

Lounaskahvilan kaukaa katsottuna nuhjuinen ulkomuoto oli Aivoparin suureksi onneksi pelkkää pintaa. Ovensuusta tervehti itse rouva omistaja ja kutsui hyväntuulisesti peremmälle. Sisällä meitä odotti kodikas ja pullantuoksuinen kahvio.

Herkkuhetkessä tiedät olevasi Turussa.
Kun Aivopari pohti, mitä hyvää kahvin kanssa maistaisi, ehdotettiin perinteisiä pullia, jotka olivat yhä lämpimiä. Ne veivätkin sitten kielen mennessään. Ei tarvinnut jutella aamiaispöydässä, iso plussa.  Aivan ihania pullia! Omistaja kertoi hakevansa raaka-aineet aina aamuisin ja vain sen päivän tarpeisiin, jotta kaikki on mahdollisimman tuoretta. Tutustuttuaan paikkaan Aivopari ei epäillyt tätä hetkeäkään, vaan päätti yhteistuumin palata pian ja kokeilla seuraavaksi kotiruokalounasta.

Kodinomainen kahvila on tunnelmaltaan ihanan lämmin.
Ulkona oli todella rentouttavaa istua ja nauttia pitkästä aamusta. Mitäpä siitä, jos vähän satoi, olihan meillä kumisaappaat ja sateenvarjo mukana. Maisema Herkkuhetken pieneltä terassilta on toki Hämeentielle, joka ei ole koskaan kaunista katseltavaa. Ruumiinravinto ja ilmapiiri olivat kuitenkin niin onnistuneita, että ei muulla ollut niin väliä. 


Hauska yksityiskohta Herkkuhetkessä oli se, että Pehmoinen sai oman aamiaisen: keitettyä kanaa pahvilautasella. Tämän jälkeen karvakorva ei varmaan pahastu, jos poikkeamme Herkkuhetkeen jatkossakin.

Pehmoinen joutui yrityksestään huolimatta ruokailemaan ulkosalla.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti