lauantai 13. heinäkuuta 2013

Nummen Pyörä eli Sinä päivänä, kun Vaimo polkupyörän osti

"Minä poljen, sinä ohjaat, niin kuin tanssi matka käy..." Paitsi ettei käy. Pirun ylioptimistinen kesärallatus. Meillä ei viime päivinä ole kukaan polkenut mummolaan, syystä että Vaimon rakas Nopsa Picnic -polkupyörä otti lopputilin. Sille oli liian pitkään asetettu kohtuuttomia vaatimuksia Turun ja lähialueiden maastossa, vaikka Picnic on sielultaan vain pikkuinen kaupunkipyörä.

Jokaisella pilvellä on onneksi hopeareunuksensa. Nopsan näytettyä Vaimolle keskisormea tällä oli monen vuoden kärvistelyn jälkeen lupa lähteä polkupyöräostoksille. Eikä siihen tarkoitukseen kelvannut nyt se iänikuinen Tori.fi tai Poliisin huutokauppa. Vaimo sanoi sen jo edelliskesänä: uusi pyörä. Oma pyörä. Ei tuttavan vajasta löytynyt, ei isoäidin vanha, eikä kokoon teipattu. Niin söpö kuin Nopsis olikin, oli rakkaus siihen hengenvaarallista. Jos oma henki tai edes aivovammattomuus ei ennen ole vaakakupissa niin paljoa painanutkaan, että siltä suojautumiseen panostaisi, nyt on ajateltava Pikku-Karhua, Pehmoista ja miksei vähän Puolisoakin.

Aivopari paineli suoraa tietä Nummen Pyörään. Varma nakki, Vaimo ajatteli ihan vain kuulopuheiden perusteella. Ja olihan se. Uuden polkupyörän ostaminen on ihanan kesäinen turkuus. Tällainen shoppailu on jo lähtökohtaisesti herkullista, mutta tänään oli lisäksi hellepäivä ja Vaimoa sattui palvelemaan varmasti paras pala henkilökunnasta. Puoliso on saanut kokea tämän saman hauskuuden jo keväällä. Silloinkin Nummen Pyörässä onnisti sekä polkupyörän että asiakaspalvelun suhteen.

Hyvissä hyppysissä Vaimo tutustui osaavasti poimittuihin vaihtoehtoihin ja koeajoi niitä tarkoitukseen sopivalla sisäpihalla. Kokonaisen tunnin opiskelun ja tutustumisen jälkeen Vaimo osoitti uutta unelmapyöräänsä. Arvatkaapa, oliko se juuri se pyörä, jonka Vaimon alkubriiffauksen kiltisti ja ihastuttavan aidosti kuunnellut myyjä oli ihan ensimmäisenä ottanut esiin! Jotkut vaan osaa.

Lastenistuin Pikku-Karhulle


Hieman herkkäkin hetki mahtui tähän turkuuteen: Pikku-Karhulle ostettiin pyöräistuin. Oli iloinen yllätys, että lastenistuimen saa myös polkupyörään, jossa ei ole tavaratelinettä. Tämä nimittäin helpotti suuresti Vaimon pyörävalintaa. Puolison pyörää varten Aivopari osti lisäkappaleen, jotta Pikku-Karhun istuinta on helppo siirrellä pyörästä toiseen ilman työkalujen kanssa leikkimistä.

Pian tulee se aika, kun Pikku-Karhu on tarpeeksi iso tullakseen mukaan Aivoparin pyöräretkille. Ja vaikka sinne mummolaankin, jonne ajellessa pilvenhattaraa ei näy. Jos tässä blogissa olisi tapana käyttää sydänsymboleja, näkisitte nyt sellaisen.

Faktat kohteesta:
  • Nummen Pyörällä on hyvä maine sekä harrastajien että tavispyöräilijöiden parissa
  • Henkilökunta on asiantuntevaa ja ainakin tänään sillä oli aikaa Vaimolle kiireestä huolimatta
  • Uusien ja käytettyjen polkupyörien valikoima on laaja
  • Palvelu ei lopu kassan kilinään - polkupyörän huolto pelaa ostoksen jälkeen                        pitkälle tulevaisuuteen

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti