Café Wäinö

Aivopari koki ikävän pettymyksen, kun päätti nauttia aamupäivästä aikaisella lounaalla Wäinö Aaltosen Museon kahvilassa. Café Wäinön tilat ovat ihan kelvolliset. Kahvila on valoisa, funkkistyyliin sopivan kermansävyinen ja muutama pöytä on asetettu myös terassille. Tiskillä on enemmän kuin vaadittu sarja erilaisia leivoksia ja piiraita sekä mehevän näköisiä korvapuusteja. Henkilökunta, joka kymmenen aikaan aamupäivällä on juuri avannut, näyttää tympeältä ja onkin sitä. Varsinaisesti tervetullut olo ei sisäänastuessa tule. Yleisvaikutelma antaa odottaa, että museokahvilan lounas on tasokas, mutta miksi se sitten jää lautaselle?

Siksi, että pasta carbonara ei ole koskaan kuullutkaan pasta carbonarasta, saati nähnyt sellaista. Sipulin Wäinö on tavannut ja siitä onkin tullut sen ainoa ystävä. Pasta näyttää erehdyttävästi valmisaterialta.

Siksi, että kermakastikkeen osaa näyttelevä suolavesi valuu sivusalaattiin asti. Ei se sinänsä mitään vahinkoa tee, sillä sivusalaatti on juuri sitä: salaatti siinä sivussa. Siis yksi salaatinlehti siinä pastakasan vieressä.

Lounaaseen kuuluu salaattipöytä, joka näyttää oikein hyvältä. Mutta ei sekään oikein onnistu kuin olemaan kaunis. Valikoima on hyvä ja raaka-aineet ovat tuoreita. Salaattipöytä on kuitenkin todella rasvainen: öljyssä ja juustokuutioissa ei ole säästelty. Vaimo on nälkäinen, mutta ei ainakaan tänään pysty syömään täällä.

Pasta on mitä luultavimmin lämmitetty mikrossa ja se jää lautaselle lohduttamaan saman kohtalon kokevia tomaattilohkoja. Puolison valitsema lohikeitto on vähemmän epäonnistunut ja tulee syödyksi, mutta ei sekään ole mikään elämys. Lounastaa täällä ei kannata. Café Wäinön kahvi on tosin hyvää ja sitä saa santsata, joten pelkälle miinukselle aamulounas ei jää. Henkilökuntakin on piristynyt siihen mennessä, kun Aivopari palaa terassilta hakemaan tokat kupillisensa. Kahville voidaan siis vielä tulla vaikka Pikku-Karhun kanssa, sillä kahvioon on esteetön kulku, ja antaa Café Wäinölle uusi tilaisuus. Korvapuustinkin Vaimo voisi ehkä testata, ihan kulttuurisyistä.

Kahvila Kotikeittiö Herkkuhetki

Lounaskahvilassa on terassi sadesäälläkin.

Joskus on hyvä, että vakiopaikkaan ei yllättäen pääsekään. Silloin on pakko löytää jotakin uutta.

Aivopari otti eräänä sadeaamuna Pehmoisen mukaan pitkälle kävelylle ja haaveili kahvilan terassilla istumisesta päivän lehteen uppoutuneena. Kuinkas sitten kävikään?

Vakiopaikassa ei ollut avattu terassia lainkaan, koska vettä sattui hieman tihuttamaan. Pehmoisen kanssa sisään ei tietenkään ollut asiaa, joten oli keksittävä lähistöltä uusi kelvollinen paikka.

Toisella puolen Hämeenkatua näkyi olevan pari pientä puupöytää lounaskahvilan edessä ja ovi kutsuvasti auki. Sinne!

Lounaskahvilan kaukaa katsottuna nuhjuinen ulkomuoto oli Aivoparin suureksi onneksi pelkkää pintaa. Ovensuusta tervehti itse rouva omistaja ja kutsui hyväntuulisesti peremmälle. Sisällä meitä odotti kodikas ja pullantuoksuinen kahvio.

Herkkuhetkessä tiedät olevasi Turussa.

Kun Aivopari pohti, mitä hyvää kahvin kanssa maistaisi, ehdotettiin perinteisiä pullia, jotka olivat yhä lämpimiä. Ne veivätkin sitten kielen mennessään. Ei tarvinnut jutella aamiaispöydässä, iso plussa.  Aivan ihania pullia! Omistaja kertoi hakevansa raaka-aineet aina aamuisin ja vain sen päivän tarpeisiin, jotta kaikki on mahdollisimman tuoretta. Tutustuttuaan paikkaan Aivopari ei epäillyt tätä hetkeäkään, vaan päätti yhteistuumin palata pian ja kokeilla seuraavaksi kotiruokalounasta.

Kodinomainen kahvila on tunnelmaltaan ihanan lämmin.

Ulkona oli todella rentouttavaa istua ja nauttia pitkästä aamusta. Mitäpä siitä, jos vähän satoi, olihan meillä kumisaappaat ja sateenvarjo mukana. Maisema Herkkuhetken pieneltä terassilta on toki Hämeentielle, joka ei ole koskaan kaunista katseltavaa. Ruumiinravinto ja ilmapiiri olivat kuitenkin niin onnistuneita, että ei muulla ollut niin väliä. 

Hauska yksityiskohta Herkkuhetkessä oli se, että Pehmoinen sai oman aamiaisen: keitettyä kanaa pahvilautasella. Tämän jälkeen karvakorva ei varmaan pahastu, jos poikkeamme Herkkuhetkeen jatkossakin.

Pehmoinen joutui yrityksestään huolimatta ruokailemaan ulkosalla.

Nummen Pyörä eli Sinä päivänä, kun Vaimo polkupyörän osti

"Minä poljen, sinä ohjaat, niin kuin tanssi matka käy..." Paitsi ettei käy. Pirun ylioptimistinen kesärallatus. Meillä ei viime päivinä ole kukaan polkenut mummolaan, syystä että Vaimon rakas Nopsa Picnic -polkupyörä otti lopputilin. Sille oli liian pitkään asetettu kohtuuttomia vaatimuksia Turun ja lähialueiden maastossa, vaikka Picnic on sielultaan vain pikkuinen kaupunkipyörä.

Jokaisella pilvellä on onneksi hopeareunuksensa. Nopsan näytettyä Vaimolle keskisormea tällä oli monen vuoden kärvistelyn jälkeen lupa lähteä polkupyöräostoksille. Eikä siihen tarkoitukseen kelvannut nyt se iänikuinen Tori.fi tai Poliisin huutokauppa. Vaimo sanoi sen jo edelliskesänä: uusi pyörä. Oma pyörä. Ei tuttavan vajasta löytynyt, ei isoäidin vanha, eikä kokoon teipattu. Niin söpö kuin Nopsis olikin, oli rakkaus siihen hengenvaarallista. Jos oma henki tai edes aivovammattomuus ei ennen ole vaakakupissa niin paljoa painanutkaan, että siltä suojautumiseen panostaisi, nyt on ajateltava Pikku-Karhua, Pehmoista ja miksei vähän Puolisoakin.

Aivopari paineli suoraa tietä Nummen Pyörään. Varma nakki, Vaimo ajatteli ihan vain kuulopuheiden perusteella. Ja olihan se. Uuden polkupyörän ostaminen on ihanan kesäinen turkuus. Tällainen shoppailu on jo lähtökohtaisesti herkullista, mutta tänään oli lisäksi hellepäivä ja Vaimoa sattui palvelemaan varmasti paras pala henkilökunnasta. Puoliso on saanut kokea tämän saman hauskuuden jo keväällä. Silloinkin Nummen Pyörässä onnisti sekä polkupyörän että asiakaspalvelun suhteen.

Hyvissä hyppysissä Vaimo tutustui osaavasti poimittuihin vaihtoehtoihin ja koeajoi niitä tarkoitukseen sopivalla sisäpihalla. Kokonaisen tunnin opiskelun ja tutustumisen jälkeen Vaimo osoitti uutta unelmapyöräänsä. Arvatkaapa, oliko se juuri se pyörä, jonka Vaimon alkubriiffauksen kiltisti ja ihastuttavan aidosti kuunnellut myyjä oli ihan ensimmäisenä ottanut esiin! Jotkut vaan osaa.

Lastenistuin Pikku-Karhulle

Hieman herkkäkin hetki mahtui tähän turkuuteen: Pikku-Karhulle ostettiin pyöräistuin. Oli iloinen yllätys, että lastenistuimen saa myös polkupyörään, jossa ei ole tavaratelinettä. Tämä nimittäin helpotti suuresti Vaimon pyörävalintaa. Puolison pyörää varten Aivopari osti lisäkappaleen, jotta Pikku-Karhun istuinta on helppo siirrellä pyörästä toiseen ilman työkalujen kanssa leikkimistä.

Pian tulee se aika, kun Pikku-Karhu on tarpeeksi iso tullakseen mukaan Aivoparin pyöräretkille. Ja vaikka sinne mummolaankin, jonne ajellessa pilvenhattaraa ei näy. Jos tässä blogissa olisi tapana käyttää sydänsymboleja, näkisitte nyt sellaisen.

Faktat kohteesta:

• Nummen Pyörällä on hyvä maine sekä harrastajien että tavispyöräilijöiden parissa
• Henkilökunta on asiantuntevaa ja ainakin tänään sillä oli aikaa Vaimolle kiireestä huolimatta
• Uusien ja käytettyjen polkupyörien valikoima on laaja
• Palvelu ei lopu kassan kilinään - polkupyörän huolto pelaa ostoksen jälkeen                        pitkälle tulevaisuuteen

*** HETKINEN ***

*** HETKINEN *** HETKINEN *** HETKINEN ***

Jokke Jokijuna ja Jakke Jokilautta

Jokke suuntaa kohti satamaa.

Vihdoinkin! Jo viime kesänä Vaimo haikaili sympaattisen Jokke Jokijunan kyytiin, mutta kuten moni  muukin asia, se jotenkin jäi. Tänä kesänä Jokke on puksuttanut Aivoparin ohi monta kertaa. Selitys sille, miksi kyytiin ei vielä alkukesästä hypätty, löytyy upouudesta Jakke Jokilautasta. Sen saapumista odotettiin kesäkuun loppuun asti.

Jokke ei siis enää kierrä Aurajoen rantoja yksin, vaan se on saanut seuraa jokea pitkin kulkevasta Jakesta. Samalla lipulla pääsee sekä jokijunan että -lautan kyytiin, ja ostetulla lipulla saa matkustaa kumpaisessakin menopelissä niin paljon kuin huvittaa.

Pikku-Karhu nousi junaan melko helposti parin rapun yli nostamalla. Viimeisessä vaunussa on toki myös ramppi, mutta sitä ei lastenvaunujen takia tarvinnut laskea alas. Jokilautalla kulkeminen Pikku-Karhun kanssa on sen sijaan haastavampaa. Tarkkaan ottaen vaunuilla kulkeminen tarkoittaa Jakke Jokilautan kohdalla sitä, että kyytiin ja pois pääsee täysin kivuttomasti vain yhdellä laiturilla. Sillä, joka poimii matkustajat Apteekkimuseon edustalta.

Jakke Jokilautan pysäkillä saattaa odottaa muutama rappunen.

Toinen laituripysäkki asettaa pienen haasteen: vaunut täytyy nosta rappusten yli ja kiertää sitten jokivarren kapeaa tietä pitkin, kunnes pääsee raputtomasti varsinaiselle rantakadulle. Hankalinta Pikku-Karhun kanssa on viimeisellä laituripysäkillä, koska Forum Marinumin päässä matkustajaa odottavat rappuset, joista ei pääse yli eikä ympäri. Suositeltavinta on mennä kyytiin Apteekkimuseolta, nauttia jokimatkasta edestakaisin ja nousta taas maihin lähtöpisteessä.

Jokijuna näyttää hilpeältä, mutta käytännössä se on jopa vähän tylsä. Junassa on mukavaa katsella maisemia, kun ollaan etäämpänä keskusta-alueesta. Esimerkiksi Turun linnaa ja sen puistoa on hauska katsoa uudesta perspektiivistä. Tavanomainen köröttely tutussa jokirannassa ilman erityistä nähtävää taasen ei anna virikkeitä ainakaan aikuisille.

Jokilautta sen sijaan ei näytä suurelta karnevaalilta, mutta on todella hauska tapa kulkea keskustasta satamaan tai istua yhdellä. Jep, niillä on oikeudet. Jäätelön ja kahvin lisäksi lautalla voi istua vaikka oluella, mikä tekee jokilautasta käytännössä jokijunaa enemmän aikuisten paikan. Tosielämässä kun asiakaspaikat menevät helposti niille, jotka istuvat lautalle ottamaan enemmänkin kuin sen yhden.

Keskipäivän ruuhkassa jokilauttailu on lapsiperhekeskeistä, mutta illalla hulabaloo rauhoittuu ja lautalla on ihana tunnelma. Meistä se illan viimeinen kotiinpaluumatka oli kovin romanttinen. Pikku-Karhu oli uinahtanut vaunuihinsa ja Aivopari keskittyi salsamusiikin ja ilta-auringossa kylpevän rantamaiseman lisäksi vain toisiinsa. Iltaseitsemän jälkeen sunnuntaina lautalla oli vain muutama kanssamatkustaja ja raukea ilmapiiri. Jakke Jokilautan kyydistä jäi toimeliaan päivän lopuksi mahtava fiilis.

Jokijunassa Turun linnakin saa uuden ilmeen.

      Faktat:

• Aikuiset 4 €, perhelippu (2+2) 10 €
• Yhdellä lipulla saa matkustaa sekä jokijunalla että -lautalla koko päivän ajan
• Jokilautalla on B-oikeudet
• Jokijunaan on helppo nousta vaunuillakin, jokilautalla osa pysäkeistä ei sovi vaunuileville

Yksi jos toinenkin Åbos

Aivopari ei ole ainoa turkuuksien ystävä. Tähän mennessä mukaan on tarttunut jo kolme erilaista opusta, joiden avulla Turussa voi kesäillä, jos ei itse ole (tai kesälomavaihteella jaksa olla) kovin kekseliäs. Sisällöllisesti oppaat eivät tuo kesäpuuhalistaamme juurikaan uutta, mutta on hauskaa, että muutkin ovat ahkerasti samalla asialla. Siitä vaan kulttuuriopas mukaan-med ja ulos!

Jå, kyllä me pidetään nämä tallessa.

Café Victor - maisemakahvila Turun taidemuseossa

Aivopari ja Pikku-Karhu lähtivät aamiaisbrunssin jälkeen sunnuntaikävelylle keskustan suuntaan. Tarkoituksena oli piipahtaa jossain uudessa paikassa kahvilla, ehkä jokijunailla ja käväistä Keskiaikaisilla markkinoilla. Päivän kuumuus ajoi pesueen kuitenkin nopeasti kohti sisätiloja ja päätimme käydä testaamassa hienoista näköaloista tunnetun taidemuseon kahvilan Café Victorin.

Jos ei jaksa tuijottaa kaukaisuuteen,
voi katsella suihkulähdettä.

Vaunujen kanssa liikkuminen kävi vaivattomasti, kun löysimme pääsisäänkäynnin oikealta puolelta kumipyörillä kulkevien kansalaisten oman väylän. Siitä vaan minihissillä kahvilan tasalle ja tutustumaan tarjontaan.

Café Victorissa aikuiset voivat istahtaa terassille
ja vahtia viereisessä leikkipuistossa touhuavaa jälkikasvua.

Café Victorin yhteydessä on pieni museokauppa, jossa myydään paljon ajankohtaisiin ja menneisiin näyttelyihin liittyvää tilpehööriä. Kiinnostusta herättivät esimerkiksi käsintehdyt riipukset ja pienet suurennuslasit sekä lasten värityskirja, jossa ei todellakaan tarvinnut pysyä viivojen sisällä, vaan mielikuvitusta sai käyttää mielin määrin. Värinää! -värityskirja laitettiinkin toivelahjalistalle. Tosin hetken verran täytyy vielä odotella, että Pikku-Karhulla alkaa pysyä kynä kädessä...

Vaimo suhtautui kahvilan herkkutarjontaan positiivisesti, mutta Puoliso oli epäilevämpi. Raparperipiirakka näytti muka jotenkin kulahtaneelta ja Aivopari päätyi mässäämään korvapuusteilla. Ne olivatkin positiivinen yllätys: voita, sokeria ja kanelia ei puuttunut, ja mehevyys veti vertoja mökkeilylle mummolassa. Odotukset eivät olleet alunperin korkealla, koska olimme liikkeellä todella myöhään. Pisteet siis puustista ja kahvista sekä erityisesti terassin näköalasta.

Taidemuseon pääsisäänkäynnistä näkyy pitkä kaistale Turkua.

Vaimo oli aiemmin bongannut taidemuseon mainoksen Max Walter Svanbergin Outo lintu -näyttelystä ja innostunut teosten tematiikasta sekä taiteilijan mahdollisesta yhteydestä fanittamaamme August Strindbergiin.

Kun ilmoitus ilmaisesta opastetusta kierroksesta, joka alkaisi 15 minuutin päästä, kantautui Aivoparin korviin, oli mahdotonta kieltäytyä tarjouksesta. Näyttelystä tarkemmin Svanbergia esittelevässä postauksessa.